Väkivaltainen mummo hakkasi ratikkalipulla

Enpä olisi uskonut, että tämäkin otsikko vielä nähdään: “Eeva Kuuskoskelle sakkoja pahoinpitelystä.” Asialla jälleen hovioikeus. Helsingin käräjäoikeus oli sitä mieltä, ettei Kuuskoski ollut pahoinpidellyt entistä lapsiasiamiestä Helena Molanderia, joka väitti saaneensa nyrkiniskusta punaisen jäljen rintaansa. Hovi oli toista mieltä. Väkivaltaa ei pidä vähätellä, mutta…

Louhimies ja Hänninen tappeli…

Näinkin voi käydä, ainakin Suomessa: jos elokuvakäsikirjoittaja on tyytymätön ohjaajan tekemiin muokkauksiin, hän voi hovioikeuden avustuksella pakottaa koko elokuvan pois levityksestä. FS Film joutuu nyt lopettamaan Riisutun miehen esitykset ja vetämään pois dvd:t. Minä en käsitä, miten tällainen päätös on synkassa sananvapauslainsäädännön kanssa, mutta minähän olenkin tyhmä. Enkä ymmärrä sitäkään, miten käsikirjoittajalla voi olla tekijänoikeuskana kynittävänä sen jälkeen, kun hänen tekstiään on muokattu niin paljon, ettei se hänen mukaansa enää ole hänen omansa.

(Update: Kysymys onkin käsikirjoittaja Hännisen ja tuottaja Rädyn kummallisesta sopimuksesta, joka ilmeisesti kielsi käsikirjoituksen muokkaamisen. Oikeudessa on ilmeisesti puitu lähinnä sopimuksen tulkintoja.)

Tuhat kuvaa valehtelee yhtä paljon kuin tuhat sanaa

“Näpit irti autolevelsistä” on ollut lentävä lause suomalaisissakin lehtideskeissä siitä saakka, kun Reuters julkisti uudet kuvankäsittelyohjeensa. Kirjoitin uudistukseen johtaneesta manipulointitapauksesta vähättelevään sävyyn tuoreeltaan, ja olen edelleen samaa mieltä. Savua ei ole ilman tulta, Beirut paloi, eivätkä muutamat digitaaliset savupatsaat sitä faktaa miksikään muuttaneet. Reutersin hätäpaskareaktio ei johtunut eettisestä heräämisestä vaan aivan vanhanaikaisesta busineksen menettämisen pelosta.

Kuvaa voi käsitellä monella tavalla, eikä niitä kaikkia voi kieltää, sillä huomaamattomin manipulaatio tapahtuu jo kuvaustilanteessa. Ellette usko, lukekaa loistavan suomalaisen kuvajournalistin Markus Jokelan selostus siitä, miten “tiivistetään kolmella kuvalla ja kolmessa tunnissa Karjaan kunnan kriisi”.

(Kiitos aiheen seurannasta Björkstenille.)

Hejja Second Life

Ruotsi avaa virtuaalilähetystön Second Lifeen. Fyysisenä esikuvana kuulemma on Washingtonin uudenkarhea House of Sweden. Seuraamme mielenkiinnolla, miten tulevien digilähettiläiden diplomaattista koskemattomuutta kunnioitetaan. Kovempi juttu olisi ollut edustus World of Warcraftissa, mutta eiväthän sveamamman pojat tietenkään sinne uskalla.

Eläköön 2.0!

Itken ylpeydestä. Kansalaisten ikioma Web 2.0 on jälleen saavuttanut voiton uutiskilvassa vanhakantamediaa vastaan. Nyt veppiväki nosti keskusteluun meidän kaikkien tulevaisuuden kannalta olennaisen kysymyksen, onko Katran euroviisubiisi kopio vai ei. Tällaista on kansalaisjournalismi parhaimmillaan, hyvän puolella pahaa vastaan!

Pisteet Ainolalle

Auts. Ylen uutisten politiikan toimituksen päällikkö Olli Ainola ampuu vaaliblogissaan Hesarin sunnuntaisen Jorma Ollila -haastattelun täyteen reikiä. Samalla käydään läpi Shellin rahanhimo ja Nicholas Sternin raportin puutteet. Perunkin täten puheeni siitä, ettei Suomessa ole hyviä poliittisia bloggareita.

Nettiguru Vanhanen

En olisi uskonut, että vielä joudun tämän kirjoittamaan, mutta pakko tunnustaa: pääministeriehdokkaista Matti Vanhanen osaa käyttää nettiä hyväkseen ylivoimaisesti ovelimmin. Hän nostaa itsensä otsikoihin nettipäiväkirjallaan, ja lisäksi hän on pitänyt huolta siitä, että hänestä tehty Wikipedia-artikkeli on laaja ja poliittisesti oikeaoppinen. Kannattaa katsoa artikkelin editointihistoriaa vaikkapa tästä. Näin luodaan valtiomieskuvaa.

Varietystä ilmainen

Amerikkalainen elokuvabisneslehti Variety on muuttanut nettisaittinsa maksuttomaksi. Tämä on hieno uutinen, sillä Varietyn arvostelu- ja uutisarkisto on alan huippua. Meille tilaajille Variety tarjoaa jo maksetusta vuodesta joko paperilehden tai taaloja takaisin. Maksulliset nettiarkistot eivät kannata, ja Varietyn päätös paneekin pohtimaan, ovatko nämä realiteetit kohta edessä myös Suomessa. Minulla ei tosin ole aavistustakaan, tuottaako arkisto esimerkiksi Hesarille voittoa.

Kuhinaa Uuden Suomen haudalla

Niklas Herlin on Hesarin (juttu maksullisessa arkistossa) mukaan ostanut Uuden Suomen verkkodomainin. Tuomo Pietiläisen jutussa Herlin kiisti suunnittelevansa vuonna 1991 kuolleen sanomalehden herättämistä henkiin.

Sanomalehden perustaminen olisikin tähän maailmanaikaan järjetöntä. Mutta entä nettilehti? Olisiko tässä hankkeilla Suomen Slate tai Salon? Voi olla, mutta haaste on valtava. Nuo lehdet pesevät terävyydessään amerikkalaiset printtijulkaisut mennen tullen. Mistä meidän pienessä maassamme löytyisi sellainen tekijäkaarti?

Kuolleista lehdistä puheen ollen: Viikkosanomat.fi ja Iltaset.fi ovat vapaana, siitä vaan yrittämään!

Ne tietävät, mitä haluat

Ohjaan liikennettä jälleen Kemppiselle: hänen analyysinsa yksityisyydestä on tuttuun tapaan vauhdikas ja sivistynyt. Kemppinen puhuu asiasta, jonka John Battelle nimesi kolme vuotta sitten (ja myöhemmin kirjassaan) intentioiden tietokannaksi:

“The Database of Intentions is simply this: The aggregate results of every search ever entered, every result list ever tendered, and every path taken as a result. It lives in many places, but three or four places in particular hold a massive amount of this data (ie MSN, Google, and Yahoo). This information represents, in aggregate form, a place holder for the intentions of humankind – a massive database of desires, needs, wants, and likes that can be discovered, supoenaed, archived, tracked, and exploited to all sorts of ends. Such a beast has never before existed in the history of culture, but is almost guaranteed to grow exponentially from this day forward.”