Entries from joulukuu 2007
Perjantai, joulukuu 21, 2007 · 1 kommentti
Journalisti-lehti oli löytänyt uuden Toimittajat-nimisen blogin, jossa anonyymisti otetaan vastaan anonyymejä vinkkejä anonyymien toimittajien edesottamuksista. Arvanette, että tässä on minun makuuni pari nimettömyyden tasoa liikaa. (”Kuka tarkistaa tiedot?” ja “Kuka ottaa vastuun sisällöstä?” tulevat kysymyksinä ensimmäisinä mieleen.) Sitä paitsi eihän toimittajien töppäilyihin nimettömiä ilmiantoja tarvita. Kas näin:
- Nuorena reportterina Hongkongissa referoin usein varsin vapaamielisesti paikallisten lehtien juttuja, enkä läheskään aina maininnut lähdettä. Logiikka oli, että yleistä tietoahan se on. Justiinsa juu.
- En ole aina riittävän tarkasti kertonut jutuissa, että nimetön lähde 1 on eri/sama kuin nimetön lähde 2. Englannin kielessä tämä hoituu näppärästi “a”- ja “the”-pohjalta, mutta suomeksi kirjoitettaessa lähteet on kuvailtava tarkemmin. Olin laiska.
- Viime keväänä lähetin kirjeitse haastattelupyynnön eräälle perheelle, joka oli vain kolmisen kuukautta aiemmin kokenut traagisen menetyksen. Se oli ajattelematonta.
- Rekonstruoidessani silminnäkijäselostusten perusteella menneitä tapahtumia olen joskus käyttänyt adjektiiveja, joiden täsmällisyydestä en ole voinut olla varma.
- Kerran loin kahdesta eri henkilöstä anonyymin esimerkkihenkilön kertomatta sitä lukijalle kyllin selvästi.
Ja niin edelleen.
En tyrkytä tästä mitään meemiä, mutta kollegat hei, emme kai me mokaustemme paljastamiseen anonyymiä blogia tarvitse?
Aiheet: Media
Torstai, joulukuu 20, 2007 · Ei kommentteja
En epäile, etteikö Jungnerin Ylessä olisi ongelmia, mutta uutisoinnissa alkaa olla sakinhivutuksen makua. Tietysti julkisen palvelun laitosta pitääkin arvioida armotta, mutta miten olisi, suunnattaisiinko valokeila vaihteeksi yksityisiin mediataloihin? Olen jo pidempään odottanut syväluotauksia niiden ilmapiiristä. Joku voisi esimerkiksi tehdä tutkivan jutun toimitusten ja myynnin konflikteista, yksin jätetyistä päätoimittajista, betonitehdasmaisista organisaatioista ja yleisestä apatiasta, jota yritetään poistaa konsulttipöhnällä.
Aiheet: Media
Tiistai, joulukuu 18, 2007 · Ei kommentteja
Foreign Policy -lehti on julkaissut listan kymmenestä uutisesta, jotka unohdettiin 2007. Tsekatkaa. Ykkösenä on hätkähdyttävä “Kybersodat ovat alkaneet”.
Aiheet: Maailmanpolitiikka
Perjantai, joulukuu 14, 2007 · Ei kommentteja
En ole vielä valmis haukkaamaan Bushin tarjoamaa syöttiä, että Irak on matkalla kohti rauhaa. Eivätkä ole muutkaan. Los Angeles Timesin Ned Parker on tehnyt perinpohjaisen jutun Bagdadin poliittisesta umpikujasta. New Yorkerissa Jon Lee Anderson haastattelee sunnisheikkiä, joka ilmoittaa seuraavaksi “hoitelevansa” Bagdadin. Ja openDemocracyssa professori Paul Rogers, skeptikoista tiukin, kuvailee Irakin turvallisuustilannetta vähintäänkin huolestuttavaksi:
“The US attempts to undermine insurgents in recent months (especially those linked to al-Qaida) have included the arming of some Sunni militias, especially to the north and west of Baghdad. This has certainly helped counter the al-Qaida campaign, but the substantial flow of weapons and munitions into Sunni communities carries its own risks; many in these communities remain bitterly opposed to the US presence and fearful of the power of the Shi‘a majority in any future Iraqi state. For them, the US military supplies may serve one useful purpose now, but a quite different purpose later.”
Aiheet: Irak
Tiistai, joulukuu 11, 2007 · Ei kommentteja
Olen itsekin muinoin arvostellut Journalisti-lehteä höttöisyydestä, mutta jumalauta, jos Johanna Korhosen kuvaus Journalistiliiton liittovaltuuston kokouksesta pitää paikkansa, meillä on ammattikunnassa melkoisia tauhkapäitä. Valitettavasti kirjoitus ei ole netissä, mutta tässä maistiainen:
“RTTL:n valtuutettu sanoi häpeävänsä Journalistia. Lehdessä on hänen mukaansa kuvia ‘vain rinnoista’: hän näytti esimerkkinä numeroa 19, jonka kannessa oli naispuolinen toimittaja-kirjailija ja seuraavalla sivulla kuva sädehoitoa saavasta rintasyöpäpotilaasta. Joukko muita valtuutettuja aplodeerasi puheenvuorolle.”
Haakanaa lainatakseni: mitä te oikein poltatte niissä miittingeissänne??
Aiheet: Media
Maanantai, joulukuu 10, 2007 · Ei kommentteja
Amerikkalaisten tiedustelupalveluiden yhteinen NIE eli kansallinen tiedusteluarvio pudotti viime viikolla pohjan Bushin Iran-uholta. Mutta mitä dokumentissa oikeastaan sanotaan? Onko Iran todella keskeyttänyt ydinaseohjelmansa, ja jos on, kuinka nopeasti se voi käynnistää sen uudelleen? Ylivoimaisesti paras esitys asiasta löytyy ArmsControlWonkin Jeffrey Lewisilta. Lukekaa ja viisastukaa.
Aiheet: Iran