Hyvää uutta vuotta ja näkemiin

Tämä blogi täyttää tänään vuoden, joten on aika lopettaa. Blogin viimeinen piste näyttää tältä: .

Toimittajat-blogi: ei siihen ilmiantoja tarvita

Journalisti-lehti oli löytänyt uuden Toimittajat-nimisen blogin, jossa anonyymisti otetaan vastaan anonyymejä vinkkejä anonyymien toimittajien edesottamuksista. Arvanette, että tässä on minun makuuni pari nimettömyyden tasoa liikaa. (”Kuka tarkistaa tiedot?” ja ”Kuka ottaa vastuun sisällöstä?” tulevat kysymyksinä ensimmäisinä mieleen.) Sitä paitsi eihän toimittajien töppäilyihin nimettömiä ilmiantoja tarvita. Kas näin:

  • Nuorena reportterina Hongkongissa referoin usein varsin vapaamielisesti paikallisten lehtien juttuja, enkä läheskään aina maininnut lähdettä. Logiikka oli, että yleistä tietoahan se on. Justiinsa juu.
  • En ole aina riittävän tarkasti kertonut jutuissa, että nimetön lähde 1 on eri/sama kuin nimetön lähde 2. Englannin kielessä tämä hoituu näppärästi ”a”- ja ”the”-pohjalta, mutta suomeksi kirjoitettaessa lähteet on kuvailtava tarkemmin. Olin laiska.
  • Viime keväänä lähetin kirjeitse haastattelupyynnön eräälle perheelle, joka oli vain kolmisen kuukautta aiemmin kokenut traagisen menetyksen. Se oli ajattelematonta.
  • Rekonstruoidessani silminnäkijäselostusten perusteella menneitä tapahtumia olen joskus käyttänyt adjektiiveja, joiden täsmällisyydestä en ole voinut olla varma.
  • Kerran loin kahdesta eri henkilöstä anonyymin esimerkkihenkilön kertomatta sitä lukijalle kyllin selvästi.

Ja niin edelleen.

En tyrkytä tästä mitään meemiä, mutta kollegat hei, emme kai me mokaustemme paljastamiseen anonyymiä blogia tarvitse?

Media: Yleä retostellaan, muista vaietaan

En epäile, etteikö Jungnerin Ylessä olisi ongelmia, mutta uutisoinnissa alkaa olla sakinhivutuksen makua. Tietysti julkisen palvelun laitosta pitääkin arvioida armotta, mutta miten olisi, suunnattaisiinko valokeila vaihteeksi yksityisiin mediataloihin? Olen jo pidempään odottanut syväluotauksia niiden ilmapiiristä. Joku voisi esimerkiksi tehdä tutkivan jutun toimitusten ja myynnin konflikteista, yksin jätetyistä päätoimittajista, betonitehdasmaisista organisaatioista ja yleisestä apatiasta, jota yritetään poistaa konsulttipöhnällä.

2007: unohdetut uutiset

Foreign Policy -lehti on julkaissut listan kymmenestä uutisesta, jotka unohdettiin 2007. Tsekatkaa. Ykkösenä on hätkähdyttävä ”Kybersodat ovat alkaneet”.

Irak: skeptikot äänessä

En ole vielä valmis haukkaamaan Bushin tarjoamaa syöttiä, että Irak on matkalla kohti rauhaa. Eivätkä ole muutkaan. Los Angeles Timesin Ned Parker on tehnyt perinpohjaisen jutun Bagdadin poliittisesta umpikujasta. New Yorkerissa Jon Lee Anderson haastattelee sunnisheikkiä, joka ilmoittaa seuraavaksi ”hoitelevansa” Bagdadin. Ja openDemocracyssa professori Paul Rogers, skeptikoista tiukin, kuvailee Irakin turvallisuustilannetta vähintäänkin huolestuttavaksi:

”The US attempts to undermine insurgents in recent months (especially those linked to al-Qaida) have included the arming of some Sunni militias, especially to the north and west of Baghdad. This has certainly helped counter the al-Qaida campaign, but the substantial flow of weapons and munitions into Sunni communities carries its own risks; many in these communities remain bitterly opposed to the US presence and fearful of the power of the Shi’a majority in any future Iraqi state. For them, the US military supplies may serve one useful purpose now, but a quite different purpose later.”

Journalistin kritiikki: liittovaltuusto polttaa oreganoa

Olen itsekin muinoin arvostellut Journalisti-lehteä höttöisyydestä, mutta jumalauta, jos Johanna Korhosen kuvaus Journalistiliiton liittovaltuuston kokouksesta pitää paikkansa, meillä on ammattikunnassa melkoisia tauhkapäitä. Valitettavasti kirjoitus ei ole netissä, mutta tässä maistiainen:

”RTTL:n valtuutettu sanoi häpeävänsä Journalistia. Lehdessä on hänen mukaansa kuvia ’vain rinnoista’: hän näytti esimerkkinä numeroa 19, jonka kannessa oli naispuolinen toimittaja-kirjailija ja seuraavalla sivulla kuva sädehoitoa saavasta rintasyöpäpotilaasta. Joukko muita valtuutettuja aplodeerasi puheenvuorolle.”

Haakanaa lainatakseni: mitä te oikein poltatte niissä miittingeissänne??

Iran: kuinka kesken on kesken?

Amerikkalaisten tiedustelupalveluiden yhteinen NIE eli kansallinen tiedusteluarvio pudotti viime viikolla pohjan Bushin Iran-uholta. Mutta mitä dokumentissa oikeastaan sanotaan? Onko Iran todella keskeyttänyt ydinaseohjelmansa, ja jos on, kuinka nopeasti se voi käynnistää sen uudelleen? Ylivoimaisesti paras esitys asiasta löytyy ArmsControlWonkin Jeffrey Lewisilta. Lukekaa ja viisastukaa.

Irak: Miksi väkivalta väheni

New York Times tarjoaa sotilaslähteisiin viitaten tähän asti uskottavimman selityksen sille, miksi itsemurhaiskujen määrä on kahden viime kuukauden aikana laskenut dramaattisesti Irakissa. Lehden mukaan syy on amerikkalaisjoukkojen syyskuussa tekemässä iskussa tärkeään terrorisoluun Sinjarissa Syyrian rajalla. Solun vastuulla oli ulkomaisten taistelijoiden salakuljettaminen Irakiin, ja koska itsemurhapommittajat ovat olleet pitkälti juuri ulkomaalaisia, iskujen määrä laski heti ratsian jälkeen. Tällainen särkylääke vaikuttaa valitettavasti vain vähän aikaa.

JSN ja Jokela: hetkinen vain, mietimme asiaa muutamia kuukausia

Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vaativat, että Julkisen sanan neuvoston on otettava oma-aloitteisesti kantaa tiedotusvälineiden toimintaan Jokelassa.

Hyvä idea — jos haluatte odottaa kevääseen.

Minäpä kerron, miten asia menisi:

Ensin JSN:n puheenjohtajisto kokoontuisi pohtimaan asiaa. Jos jonkinlainen lausuma päätettäisiin antaa (se ei ole alkuunkaan varmaa), sihteeri saisi ohjeet laatia ensimmäisen luonnoksen. Sitä käsiteltäisiin puheenjohtajiston seuraavassa kokouksessa, mistä se vietäisiin neuvostoon, joka käsittelisi sitä, tai sitten ei. Neuvosto pähkäilisi asiaa. Aihe olisi vaikea, sillä uutishankinnan menetelmät ovat medialle tabu. Esitettäisiin toisaalta-toisaalta-tyyppisiä puheenvuoroja, varoiteltaisiin puuttumisesta tiedotusvälineiden sisäisiin asioihin, väännettäisiin sanamuotoja ja haettaisiin kompromissia. Sihteeri veisi luonnoksen mukanaan ja muokkaisi sitä. Seuraavassa kokouksessa asiaa tarkasteltaisiin uudelleen. Ehkä neuvosto silloin olisi valmis hyväksymään lausuman — tai sitten ei. Nyt elettäisiin laskujeni mukaan huhtikuuta. Ehkä lausuma olisi kesän korvalla valmis.

Jos taas Journalistin ohjeita haluttaisiin uudistaa — sekin on mielestäni erinomainen idea –, kannattaisi varautua ainakin vuoden odotukseen. Jokela-vuosipäivä tulisi ja menisi, uhreja metsästettäisiin taas, ja media onnittelisi itseään hyvästä työstä. Niin maapallo pyörisi, kunnes tulisi uusi tragedia ja joku muistaisi vaatia JSN:ltä nopeaa puuttumista asiaan.

Mitä Irakissa tapahtuu

Perinteisen uutiskäsityksen mukaan Irakista ei ole viime aikoina tullut uutisia ollenkaan, sillä pääasiassa uutiset ovat olleet hyviä: kuolonuhreissa mitattuna väkivalta on laskenut keväästä selvästi, ja ainakin osiin Bagdadia näyttää palanneen melkein normaali meininki.

Pari asiaa kannattaa silti muistaa.

Ensimmäinen on vertailukohta. Väkivalta on Irakissa nyt suunnilleen sillä tasolla, jolla se oli ennen tammikuuta 2006, jolloin sunnien ja shiojen sisällissota kiihtyi dramaattisesti. Verenvuodatus ei siis suinkaan ole loppunut. Ihmisen muisti on paitsi lyhyt myös valikoiva, joten tämä kannattaa kursivoida: tilanne Irakissa oli synkkä jo ennen kuin se muuttui synkemmäksi. Nyt ollaan palaamassa säkkipimeästä ikihämärään.

Toinen on amerikkalaisten rooli. Turvallisuustilanteen koheneminen johtuu 30 000 miehen vahvuisista ylimääräisistä taisteluprikaateista, joita on käytetty erityisesti pääkaupungin rauhoittamiseen. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, ettei tämä ”hyöky” voi kestää kovin kauan — amerikkalaisilla ei yksinkertaisesti ole voimavaroja siihen. Nyt ensimmäiset 3000 miestä on vedetty kotiin, eli joukkojen määrää on alettu palauttaa sille riittämättömälle tasolle, jolla se oli yhdeksän kuukautta sitten.

Kenraali David Petraeus ja hänen esikuntansa luonnollisesti toivovat, että kun amerikkalaissotilaiden määrä jälleen vähenee, rauhallisen kauden aikana koulutetut irakilaisjoukot täyttävät aukot pelottomasti. Valitettavasti siitä ei ole mitään takeita.

Sunnien kapina amerikkalaisia vastaan on hiipumassa. Anbarin maakunnassa paikalliset sheikit on lahjottu ulkomaalaisten johtamia terroristiryhmiä vastaan. Nämä ovat hienoja edistysaskelia. Mutta shiojen ja sunnien vihanpito ei ole päättynyt, eikä poliittista sopua ole näkyvissä. Kun amerikkalaiset lähtevät, mikä on se voima, joka pitää kansanryhmät poissa toinen toistensa kurkuilta? Pelkään, ettei sellaista ole.