Diagnoosi: motiivirokko

No voi juma.

Olin iltakävelyllä tuossa Mediakorporaatiobordellian ja Blogistanin rajalla, missä piikkilanka-aidan yli voi ihailla kaukaisuudessa siintävää Mitvitjärveä ja sen takana kohoavien myyttisten Mertenvuorten lumihuippuja, kun isovarvas osui rikottuun kaljapulloon:

”Mua on ärsyttänyt monissa näistä uusista toimittajablogeista — niiden sävy, arroganttia avautumista ja hötkyilyä. Tulee mieleen se kerta kun kämppikseni entinen poikaystävä tuli huutelemaan erheessä mun ikkunani alle. — Välillä tuntuu siltä, että merkintöjä syntyy vain silloin, kun vituttaa.”

Maha meni kuralle, nilkka nyrjähti, huuleen tuli haava ja jouduin ihan kipsiin.

Niinku että mitä tässä enää uskaltaa kirjoittaa? Esimerkiksi, olenko mä nyt sillä tavalla avautumassa arrogantisti? Vai onko tää sitä hötkyilyä?

Ja entäs sitten jos alkaa vituttaa? Purenko huulta ja kirjoitan Apinalaatikon sijasta omaan salaiseen blogiini, jossa en ole toimittajana, eikä se niin ollen ole toimittajablogi vaan ihan tavallinen blogi, jolloin se ei leimaa toimittajablogeja sillä tavalla, että niissä tehtäisiin merkintöjä vain silloin kun vituttaa?
Miten avaudutaan arrogantisti?

Silläkö tavalla, että siinä on joku juoni, että se ei ole sillai aitoa? Miten määritellään aito? Jos kirjoitan lego-ostoksista, onko se epäaidompaa kuin esimerkiksi se, kun joku kirjoittaa flunssasta?

Tai arrogantimpaa?

Perhe vai perhokalastus? Kumpi käy?

Pannupizza- vai popsinakkiaddiktio?

Mutta hei, nyt kun oikein pinnistän ja itsetutkiskelen, niin ehkä motiivissani tosiaan on jotain vikaa.

Viedäänpä se lääkärille.

”Päivää, motiiviani särkee tuosta ja tuosta. Onkohan se saanut jonkun pöpön?”

”Pankaas se tuohon pöydälle niin minä vähän kokeilen. Noo-in. Jaaha, jaaha. Mitenkäs on ruokahalun laita? Onko väsynyt, veltto? Onko ollut havaittavissa alavirettä?”

”Ei ole niin leikkisä kuin yleensä. Käy vesikupilla ja menee takaisin nukkumaan.”

”Justiinsa joo. Iloton. Ei leiki. Niinpä, niinpä.” (kirjoittaa muistiinpanoja)

”Mikä sillä on? Kuoleeko se?”

”Oireiden perusteella näyttäisi siltä, että motiivirokon on tämä pikkuinen saanut. Vaarallinen tauti se ei ole, mutta kiusallinen kyllä. Ja hoitamattomanahan se voi johtaa pahanlaatuiseen feikkiittiin eli siihen, että omistaja alkaa tehdä asioita aivan vääristä syistä.”

”Mitä?!”

”Mutta ei tässä hätää, tämä on alkuvaiheessa vielä. Kuumaa juotavaa ja vuodelepoa, niin motiivin pitäisi olla parissa päivässä taas työkunnossa.”

Tultiin sitten kotiin, ja nyt motiivi nukkuu tuossa vieressä pöpöä pois.

Sen verran episodi kuitenkin järkytti, että olen päättänyt omalta osaltani lopettaa bloggaamisen kokonaan.

Paitsi jos sanotte, että älä, niin voin harkita.

(Julkaistu Apinalaatikossa 21. 10. 05) 

18 responses to “Diagnoosi: motiivirokko

  1. ÄLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!

  2. Älä anna Blogistanin kovanaamojen pelotella sinua pois😉

  3. Eiköhän kyseessä ole pelko siitä, että kieltämättä hieman ylemmyydentuntoiset valtamedian edustajat tulevat tänne Blogosfääriin opettamaan muita kirjoittamaan – ja ajattelemaan.

    Blogosfääri, kuten mikä tahansa muukin yhteisö, suojautuu ulkopuolista uhkalta, joka tässä tapauksessa on tietenkin ykkösdivarin lehtikustantamot, ja suojaa neitseitään.

    Onko sitä vaikea käsittää? Tokkopa valtamedian bloggarit voivat tässä kontekstissa esiintyä uskottavasti rivibloggareina.

  4. Juu, pilkut yms. kielioppitohka ei taaskaan sisältynyt hintaan. Tai putosivat puurokuppiin, joka tässä haittaa hieman keskittymistä.

  5. Minusta tuntuu siltä, että tuo ylemmyydentunto on kyllä katsojan silmässä. Enkä ole juuri opettamispyrkimyksiäkään havainnut. Aika nöyriltähän nuo ovat vaikuttaneet.
    (Hups, nyt motiivi heräsi, pitää mennä ruokkimaan. Näkemisiin!)

  6. Muistelen, että joskus aikaisemmin on oltu kollektiivisesti nyreitä kirjailijoiden blogeja kohtaan koska, hei, ne on kirjailijoita. Minä en oikein ymmärrä miksi on vaikeaa olla suhtautumatta tietyistä ammattiryhmistä tuleviin kirjoittajiin yksilö-pyksilöinä, vaan pitää aina vetää se leipätyö mukaan. Jos kirjoittaa blogiin työkseen (vrt. Hesari), niin se on sitten vähän harmaata aluetta. Kait. Milloin ristiinnaulitaan tekniset dokumentoijat? Milloin mainosalan toimijat? Pari kääntäjääkin on joukossa – tuokaa te puut, minä tuon bensan.

    Minusta on hyvä, jos osaa kirjoittaa, riippumatta siitä miksi sen osaa.

    En kyllä kykene olemaan täysin objektiivinen kun olen eksynyt myyttiselle Mertenvuorelle. Hieno paikka.

  7. Aiheellinen kysymys kuitenkin on, miten kansalaisjournalismille käy?

    Eihän valtamedian blogi-innostus mikään sattuma ole.

  8. On ne bloggaavat toimittajat sitten inhoja. Korollaari aiempaan merkintääni lienee (http://dst.samizdat.info/2005/04/21/1849/) paikallaan: bloggaaminen tekee ei-ammattilaisesta välittömästi kirjoittamisen asiantuntijan, kun taas ammatikseen tekstiä tuottavat ovat aivan onnettomia tunareita täällä inttervepissä.

  9. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä pisneslokiikkaa mediatalot blogeista hakevat. Tuskin bannerimyyntiä? Ja se toimittajablogien mannekiiniarvokin (”tsekatkaa, nää tulis niinku nyt alas jalustalta”) kärsii inflaation, kun uusia blogeja naksutellaan julki joka päivä. Meinaan, kun on tarpeeksi avoin ja läpinäkyvä niin lopulta on näkymätön.

  10. mä kun olen sellainen kamala hesarin toimittajabloggaaja niin sanon vaan, että mä bloggaan vapaa-ajalla, en työkseni. ja miksikö? ihan huvikseni.

  11. Mutta eikö se nyt kuitenkin ole työnantajan blogi?

  12. No tää on just sitä hötkyilyä. Mutta ei huolta, puolen vuoden päästä sulla on niin paksu nahka mun itseni kaltaisille takarivistä huutelijoille, ettet enää edes huomaa. Ajattele sitä motivaation rokottamiseksi pahempia nälvimisiä vastaan.

  13. työnantajan blogi? niinpä kai. ja mitä siitä? minä kirjoitan. äh, tämä keskustelu on jo käyty.

  14. Ainakin mulle toimittajablogit ovat samalla linjalla muiden kanssa. Sisällön kiinnostavuus sen vetovoiman ratkaisee kuitenkin pitkän päälle, vaikka nyt alkuinnostuksessa Hesarin blogit pääsisivätkin muita helpommin kuumalle listalle.

    Itse tilasin jonkin aikaa Pirkka-lehden blogia, joka oli jo paljon ennen Hesaria matkassa. Sen tilauksen lopetin tylsänä, eikä Hesarin uusista blogeistakaan ole muut kuin se tiedeblogi päätynyt mun tilauksiin.

    Toimittajien osuus kaikista bloggaajista ei edes voi nousta niin isoksi, että ’vallankaappauksen’ vaaraa olisi olemassa.