Jouni minkä teit

Tervon Jouni ei tykkää blogeista. Meni ja kirjoitti eilisessä Ilmaisjakelusanomissa monta ikävää sanaa, joista me täällä Sfäärissä ei ilahduttu ollenkaan.

No. Minä kun olen tällainen valtamediavipeltäjä ja vielä riistokapitalistin kätyri ja korporaatiohuora, ajattelin yrittää vähän avata Jounin ajattelua. Ikään kuin sisältä päin, suoraan hevosen suusta. Eli sieltä minne aurinko ei paista.

Asia on nimittäin niin, että minä olin viime keväänä aikeissa julkaista jollain foorumilla melkein samanlaisen kirjoituksen.

OIin siinä vaiheessa ollut itsekin bloggaaja jo jonkin aikaa. Silti, ai että muiden blogit ärsyttivät. Kaikenlaisia yksityisajattelijoita ja kvasimediakriitikoita, ja minuakin kehtasivat riepotella. Diletantteja ja bassibasuukkeja koko kööri. Hemmetti, Jiiäsännään mokoma Plokistani.

Olin jo suunnitellut kannanottooni näyttäviä ja briljantteja argumentteja. Kuten: ”Mistä asti nimettömät mielipidekirjoitukset ovat tuoneet lisäarvoa journalismille?” Tai: ”Näennäisen demokraattisella blogiyhteisöllä on tietenkin eliitti, ja se on se sama, joka on hallinnut suomalaista internetmaailmaa jo kymmenen vuotta.”

Ja sitä rataa.

Siitäpä olisi tullut hyvä teksti. Sulka hattuun ja pullaa huuleen, sano.

Mutta jotenkin se vain jäi.

En tiedä, mikä siinä sitten oli.

Olisiko ollut esimerkiksi se, että rupesin puolihuomaamattani lueskelemaan näitä Blogistanin tuotoksia. Ikään kuin perehdyin aiheeseen. Ja tulin siinä melkein tahtomattani oppineeksi jotain. Eikä sitten enää huvittanutkaan julkisesti laukoa läpiä päähänsä. Saakutti.

Sehän se nimittäin on, että leiskuvimmat mielipidekirjoitukset syntyvät aina vilpittömimmästä tolloudesta, sieltä tietämättömyyden kuohuvasta alkumerestä, jonka maininkeja eivät tosiasioiden öljyläikät vielä tahraa. Kun ei ole faktaa häiritsemässä kannanottoa, voi rauhassa antaa sanansäilän halkoa ilmaa, ja vaikkei osuisikaan kuin omaan ranteeseen, ai että se tekee nannaa.

Minä symppaan Jounia. Fiksu kaveri, erinomainen journalisti, hyvä analyyttinen mieli. Nyt vain kävi niin, että miinaan käveltiin niin että posahti. Oma vika. Tuli kirjoiteltua tauhkaa palstan täydeltä. Oli enemmän sanomisen tarvetta kuin pesunkestävää kompetenssia. Eikä ilmeisesti osattu odottaa, että täältä B-stanista ammuttaisiin takaisin RPG:llä, näin ja näin, kapou!

Itse olisin voinut langeta ihan samaan.

Tunnettuna moralistina haluaisin kuitenkin sanoa yhden asian:

Kun Jouni kerran ansiokkaasti olit mukana laatimassa uusia Journalistin ohjeita, ehkä voisit itsekin noudattaa niitä.

Kyllä, tiedän tiedän, niissä annetaan laaja liikkumavara ”tavanomaiselle kulttuurikritiikille” ja ”poliittiselle, taloudelliselle tai yhteiskunnalliselle arvioinnille”, jonkalaista kai kolumnisi edustaa.

Mutta toisaalta ohjeissa sanotaan aika vastaansanomattomasti myös näin: ”Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”

Eli että pitäisi vähän tutkia ennen kuin hutkii.

Ai ai, Jouni.

(Julkaistu Apinalaatikossa 8. 11. 05) 

5 responses to “Jouni minkä teit

  1. Tuoreena bloggerina olen vasta sisäistymässä tähän ”skeneen”, mutta jotenkin tässä(kin) tapauksessa tulee mieleen, että pyörä on keksitty ja nyt kaikki haluavat siitä kunnian.

    Ja erityisesti: jos MINÄ en sattunut pyörää keksimään tai en ollut edes paikalla innovaation hetkellä, ei pyörästä yksinkertaisesti voi olla yhtään mihinkään. Tai ainakin se pyörii väärään suuntaan. Eli kuten Linnunradan liftarin käsikirjassa Golgafrinchamin arkkilaivaston B-arkissa matkannut mainoshenkilö kysyy: ”Okay Mr. Wiseguy, what colour should it be?”

    Mutta tunnetustihan tieto lisää tuskaa – tai ainakin sen hankkiminen on tuskallista. Luulisi tosiaan tutkivan journalistin työmoraaliin kuuluvan asioihin perehtyminen ennen kuin alkaa niistä kirjoittaa tai ainakin ennen kuin alkaa kirjoittaa niistä kovin kriittiseen sävyyn.

    Eivät blogit tietenkään ole mikään viisastenkivi tai yleispätevä ratkaisu kaikkeen mahdolliseen – mutta onko niiden tarkoituskaan olla? Nyt ne ovat trendikkäitä, vaikka jengi on naputellut niitä käsittääkseni iät ja ajat. Kohta tulee jokin uusi juttu eikä blogeista enää vaahdota. Silti jengi jatkaa niiden naputtelea.

    Minusta fundamentalistibloggereiden(kaan) ei tarvitse olla huolissaan. Kyllä me valtamedian edustajat kohta äkkäämme kapoisena pidetyssä näkökentässämme jotain muuta jänskää ja uudessa innostuksessamme unohdamme kaiken vanhan. Niin on aina tapahtunut ja niin tulee aina tapahtumaan.

    Ennustaminen on riskaabelia, mutta voisin heittää sellaisen prognoosin, että viimeistään vuoden kuluttua ”isossa” mediassa alkaa olla juttuja tyyliin ”Mihin katosivat blogit?” Vaikka ne eivät mihinkään katoakaan.

  2. Sikäli mikäli linkitetty tekstini koettiin vähän turhankin ärhäkkäänä; kyllä minusta blogeja saa ja pitääkin kritisoida. Aika ohuella aallonharjallahan tässä ollaan liikkeellä, eikä pyörää ole keksitty uudestaan niin tekniikan kuin sisällönkään puolesta. Korkeintaan julkaisukynnystä on helpotettu ja saatu aikaan jonkinlainen kriittinen massa. Blogien hehkuttaminen jonkinlaisena uutena aamunkoittona sietäisikin saada osakseen kritiikkiä.

    Tervon kolumnissa minua silittää vastakarvaan se, että on kyllä ymmärretty miten, mutta ei välitetty ajatella, miksi – edes kriittisesti, mitä nyt vähän on hutaistu että Pyhä Journalismi ja nönnön-nörtit, iha tyhmää, en leiki. Mikä on vähän halpaa kun aika pienellä työllä olisi voinut kritisoida ihan perustellustikin.

    Se on vähän, kun noi paperilehteen bloggaavat kirjoittavat niin hetkessä kiinni eivätkä pysähdy ajattelemaan.

  3. Merten, tekstisi oli just sopivan kärkevää. Veikkaan myös, ettei kritiikki ole tullut Jounille yllätyksenä.

  4. Kiitos Jari! Mä melkein tuohduin tuosta Tervosta itsekin, mutta enemmän kuitenkin huvitti. Tosin olisin kestänyt senkin, että Tervo olisi selvästi sanonut, mitkä HS-blogit ovat erityisen tuomittavia – omani kun on selvästi niiden joukossa. Mitähän jos mä kirjoittaisin runoja iltaisin kotona (tai kolumneja!) ja joku julkaisisi niistä vaikka kirjan, tai mikä pahempaa HS-kirjan? Olisiko se tämän tason ongelma?

  5. Kommentoin tätä jo Visakopussa, mutta laitetaanpa merkintä nyt tännekin.

    Siitä ei pääse mihinkään, että aidosti lähdekriittistä tekstiä saa näinä päivinä hakemalla hakea. Sitä ei löydy Hesarista, sitä ei löydy blogeista, sitä ei löydy mistään. Oi niitä aikoja kun journalistit vielä ehtivät ja jaksoivat tehdä työtään – ja heidän annettiin sitä tehdä. Tänä päivänä journalisti on samassa tulosvastuun ja brändin noidankehässä kuin kuka tahansa valkokaulustyöläinen.

    Toki pyrkimystä totuuteen löytyy sieltä täältä, sirpaleina, mutta muuttaako se sitä tosiasiaa että jos jotain asiaa lähtee kunnolla selvittämään, ei se kohta enää ketään kiinnosta, juna on jo lähtenyt asemalta.