Urbaani legenda

Filmihullun toimitussihteeri Lauri Timonen kirjoitti Hesarin mielipidesivulla (€) etevästi kotimaisen elokuvan tilasta.

”– Suomalaisella elokuva-alalla vallitsee pitkälti itse luotu illuusio sellaisesta korkeasta tasosta ja hyvinvoinnista, jolle ei ole mitään todellista pohjaa”, Timonen tykitti.

Timosen mielestä kotimaisten elokuvien taso on todellisuudessa ”keskimäärin sitä luokkaa, että niiden vertaaminen tamponimainoksiin on lähinnä loukkaus tamponimainoksia kohtaan”.

Timonen penää päättäjiltä lisää satsauksia, mutta ei tuotantomäärärahoina vaan tukena Suomen elokuva-arkistolle ja elokuvakerhoille, jotta elokuvakulttuurista voitaisiin nauttia myös Kehä III:n ulkopuolella, sillä:

”Virikkeiden ja elämysten kautta Suomeen syntyy uusia elokuvantekijäpolvia, joiden sivistystaso ja osaaminen perustuvat muuhunkin kuin dvd:ltä analysoituihin Forrest Gumpeihin.”

Arvatkaa, voisinko olla enemmän samaa mieltä.

En ala näin kauniina kesäsunnuntaina vaahdota tästä enempää, koska olen jo kerran kantanut roihuavan korteni kekoon, mutta sanottakoon tiivistyksen vuoksi, että Suomessahan on viime vuodet lähinnä opeteltu tekemään keskinkertaisia viihde-elokuvia, ja nyt kun yleisö on saatu niitä katsomaan (no surprise there), alalla ollaan että jihuu.

Tosiasiassa tilanne on säälittävä. Omintakeista työtä tekeviä lahjakkuuksia ei ole kuin yksi, se kaveri joka jälleen röökasi Cannesissa punaisella matolla. Tietysti meillä on Ijäs, Vuoksenmaa, Mantila ja Louhimies, mutta en jaksa vielä tällä syömisellä uskoa, että kukaan heistä lopulta jäisi elokuvan historiaan — edes kotimaisen elokuvan. Oma näkemys ei ole kyllin vahva.

Mutta hei — kotimaisella elokuvallahan menee HYVIN! Lukekaa vaikka Pressosta:

”Kesäkuu on jo pitkällä, ja kotimaisen elokuvan markkinaosuus huitelee vieläkin melkein 40 prosentissa. Se tarkoittaa, että useampi kuin joka kolmas elokuvissa kävijä on ostanut lipun kotimaiseen elokuvaan. Syksyllä tulee ensi-iltaan vielä kahdeksan kotimaista elokuvaa, joten tästä vuodesta on tulossa yksi kotimaisen elokuvan huippuvuosista aikoihin.”

Mahtavaa. Markkinaosuudellahan se taiteen laatu parhaiten mitataankin. Samalla laskukaavalla saadaan lopputulokseksi kymmenen pistettä ja papukaijamerkki melkein mille tahansa kansalliselle elokuvalle, sellaisillekin jotka ovat tunnetusti surkeassa laadullisessa jamassa (Yhdysvallat, Ranska), sillä kyllähän ihmiset omankielisiään leffoja tykkäävät katsoa.

Samassa Presson jutussa Elokuvasäätiön uusi toimitusjohtaja Irina Krohn laulaa samaa virttä kuin edeltäjänsäkin: lisää rahaa, lisää rahaa, lisää rahaa.

”Paras tapa kehittää laatua on, että tekijät tekevät enemmän töitä. Tanskalaisen elokuvan buumissa oli kysymys volyymistä. Ruotsalaisen elokuvan buumissa oli kysymys volyymistä. Kuka haluaa mennä lonkkaleikkaukseen kirurgille, joka leikkaa kerran kolmessa vuodessa. Ei kukaan. Ammattia pitää saada ja voida harjoittaa.”

Niin no. Riippuu siitä, mitä halutaan. Jos halutaan kertakäyttöviihdettä multiplekseihin ja maailmalla samoihin jonoihin kuin kaikki muutkin wannabe-elokuvamaat, mikäs siinä, pannaan liukuhihna laulamaan. En epäile hetkeäkään, etteikö Suomesta löytyisi tietotaitoa ja kompromissihalukkuutta Hollywood-tyyppisiin pintaproduktioihin, joiden kaupallinen ikä on korkeintaan muutama viikko.

Toisaalta — jos elokuva on jotakin vähän enemmän, jotakin joka pysyy, jotakin tekijöitään suurempaa, silloin Krohnin puheet ovat sille nappi otsaan. Mutta markkinaosuus rokkaa.

(Julkaistu Apinalaatikossa 18. 6. 06)

8 responses to “Urbaani legenda

  1. Jep. Helmikuun lopussa uutisoitiin kautta laadukkaitten tiedotusvälineitten, että ”kotimaisen elokuvan vuosi on alkanut elokuvateattereissa paremmin kuin koskaan aiemmin. Niinpä kotimaisten filmien katsojamäärä ylitti kahdessa kuukaudessa koko viime vuoden katsojamäärän.”

    Matti, FC Venus ja Kummelin Jackpot ovat tämän uutisen mukaan Suomen elokuvahistorian kolme parasta leffaa…

  2. Okei, tietysti ”hyvästä elokuvavuodesta” uutisoiminen pelkän boxoffice-tuloksen perusteella on tyhmää, mutta ei tilanne nyt noin masentava kuitenkaan ole. Kaurismäen lisäksi meillä on ja Klaus Härö, Auli Mantila ja Dome Karukoski, esimerkiksi. Ja hei jätkät, ulkona paistaa aurinko!

  3. Aivan, aivan. Klaus Härö. Äideistä parhain. Sentimentaalisuutta ja musiikkiliisteriä. Vau, toi kamera-ajohan oli kuin ihan suoraan Hollywoodista! Me osataan!

    Ja Dome ”Suomalaisen elokuvan toivo” Karukoski? Eikös se ollut hän joka juuri Suomen Kuvalehden Cannes-raportissa sanoi, että kyllä kansainvälistä rahoitusta saa suomalaisille leffoillekin ku vaa kato niinku sijottaa tarinat ulkomaille.

    Mahtavaa. Tuolla systeemillä sitä omintakeista jälkeä vasta syntyykin.

  4. ooksä nähny Tyttö sinä olet tähden?

  5. En, eikä pointtini liittynyt Karukosken kädenjälkeen vaan hänen asenteeseensa, joka on siis ainakin SK:n jutun perusteella se, että kehitetään aiheita mittatilaustyönä kansainvälisille rahoittajille.

  6. Ei kaikkien elokuvien tarvi olla mitään Kim Ki-Dukkia!Se, että leffa on katsottu kertoo siitä, että se kannatti tehdä. Ja on Louhimiehellä aika hyvää jälkeä ihan noin muutenkin kuin viihteenä.

  7. Olisi hyvä, jos olisi edes pari kimkidukkia. Tai edes yksi, sen röökaavan miehen lisäksi. Kun aiemmin meillä ei tehty mitään muuta kuin taidekamaa, nyt ei tehdä mitään muuta kuin keskinkertaista viihdekamaa.

  8. No siis Suomessa tuntuu olevan vain pari näyttelijää Laura ”Louhimiehen vaimo” malmivaara, Minna Haapkylä ja Peter Franzen..

    Kyllähän tää elokuvat täällä on aikasta karmeita esim: levottomat trilogia, Kaurismäen tuijottelu elokuvat ja Koivusalon musikaalit