Journalisti, lyhennetty laitos

Ammattilehtemme Journalisti uudistui jokin aika sitten kehujen ja onnentoivotusten hyväilyssä. Vihdoinkin modernimpi ote, riemuittiin. Lopultakin päästiin niistä harmaista aukeamista, iloittiin. Ei enää pitkiä juttuja, tuuletettiin.

No ei todellakaan. Journalistista tuli höttöä – lehti keskittymiskyvyttömille.

No niin.

Ennen kuin alatte mesota että papan aivot kasvavat naavaa, todettakoon, että minä pidän lyhyestä muodosta. En kai muuta voisikaan, vedinhän useita vuosia onnellisena Nyt-liitettä ja tein Seuran toimituksen kanssa lehtiuudistuksen, jossa lyhyillä jutuilla oli tärkeä sija.

Journalisti-lehti ei kuitenkaan ole kaupallinen tuote. Sen sisällöllä pitää olla muitakin arvoja kuin näennäinen helppolukuisuus. Sen tehtävänä on keskustella mediasta, analysoida sitä, purkaa sen ilmiöitä ja olemusta, tuoda lisäarvoa lukijoille, jotka jo tietävät aiheesta, koska ovat alalla töissä.

Koska suomalaisissa tiedotusvälineissä ei vieläkään pidetä mediaa vakavasti otettavana toimialana ja koska siitä ei sen tähden kirjoiteta sen paremmin kunnollisia uutisia kuin syvällistä kritiikkiäkään, Journalistille lankeaa hirmuinen vastuu. Sen pitää tehdä kaikki tuo muun median puolesta.

Ei se kylläkään näin onnistu.

Totta kai uudistuneessa Journalistissa on hyvääkin. On hauskoja kuvitusideoita, nokkelaa kielenkäyttöä ja omia uutisia. Samaan aikaan kuitenkin…

  • mediakritiikin kuvitellaan olevan sitä, että heitellään tölväisyjä parin tuhannen merkin kolumneissa. Todellisiin analyyseihin ei tila tunnu riittävän. Analyysi vaatii tietoa, argumentteja ja näkemystä. Nämä kaikki vaativat sanoja, ja sanat vievät palstatilaa!!
  • etiikkakysymykset on poistettu agendalta ja tilalle ovat tulleet toimittajien arkipäivää kuvaavat tsippadiduidaa-jutut. Nyt siis saan lukea siitä, millaista minulla on töissä. Mahtavaa. En ylipäätään ymmärrä, miten etiikka voidaan nykyaikana enää eristää omaksi aiheekseen. Kaikki, mitä teemme, on sen läpitunkemaa, halusimme tai emme.
  • tekstin ja kuvan suhde heittää häränpyllyä. En tiedä tässä maassa toista lehteä, jossa kuville annettaisiin näin naurettavan paljon tilaa. Monet aukeamat suorastaan ammottavat tyhjyyttään. Samaan aikaan toimituksen sirkkeli typistää olemattomiin sellaiset aiheet kuin lukijapalaute (2600 merkkiä) tai Amerikan-kirjeenvaihtajien työ (2900 merkkiä). Kaverit hei: tuohon mittaan ei mahdu kunnollista juttua noin isoista asioista. Lyhentäminen on jalo taito, mutta se voi olla myös typeryyttä.
  • Journalistiinkin mitä ilmeisimmin sovelletaan nykyisin kaupallisen median uutiskriteereitä. Jos siis jokin aihe ei enää ole ”pinnalla” lehden ilmestyessä, sitä ei käsitellä. Koska lehti ilmestyy joka toinen viikko, monet puheenaiheet, kuten Lordi-kohu, jäävät ammattilehdessämme hunningolle. Journalisti ei ole uutislehti, se on keskustelulehti, ei sen tarvitse hylätä kiinnostavaa aihetta vain siksi, että Hesari ehti ensin.
  • Journalistin tekijöitä ilmeisesti kiusaa sama ampiainen, joka pisti Parnasson päätoimittajaa kolme vuotta sitten. Lehdessä on ruvettu ajattelemaan, että tämä on kaupallinen tuote, että sen on tavoitettava joitakin toistaiseksi laiminlyötyjä kohderyhmäsegmenttejä, että viivan päälle voidaan näin saada jotakin havaittavaa, että pinnallistamalla ja köykäistämällä tarjontaa houkutellaan mukaan uusia lukijoita. Mutta ei se niin mene. Journalisti on asiantuntijalehti, se ei voi palvella pelkästään keskivertoa, sillä on myös keskustelu- ja sivistysfunktio!

Ehkä tämä on vain vieterin liikettä, kuten Parnassossakin. Ehkä Journalistissakin on vain ponkaistu äärimmäisyydestä toiseen. Ehkä ideaali löytyy jostain väliltä, perinpohjaisen analyysin ja kesätoimittajajutun kaltaisen bulkkihömpän välimaastosta.

Toivottavasti toimituksella on siihen lihaksia, sillä niin kauan kuin esimerkiksi Hesari ei perusta oikeaa mediatoimittajan vakanssia, Journalisti on ainoa valo pimeydessä.

(Julkaistu Apinalaatikossa 21. 6. 06)

8 responses to “Journalisti, lyhennetty laitos

  1. Olen kyllä eri mieltä siitä, että Journalisti nykyisellään olisi ”kesätoimittajabulkkihömppää” tai että se aiemmin olisi ollut ”perinpohjaista analyysia”.

    Ja ehkä tuota tehtävänantoakin voisi annostella vähän keveämmällä kädellä. Media-aiheita käsitellään mm. Markkinointi&Mainonta -lehdessä, toki hieman erilaisesta näkökulmasta kuin Journalistissa.

  2. Aivan, mutta en kyllä sanonut mitään siitä, millainen lehti ennen oli. Ja Mömmö se vasta pinnallinen aviisi on, ainoa oikea mediajuttu jonka muistan oli se erinomainen Joni Soila -potretti ties kuinka kauan sitten.

  3. Olen ilmeisesti keskimääräistä kriittisempi Hurnalistin lukija, mutta minusta lehden selaamisesta ei ole jäänyt käteen juuri mitään sen paremmin ennen kuin nytkään. Päällimmäisenä muistikuvana ovat loputtomat ”kiva kun töissä on kivaa – tai sitten ei ole” -repparit, joiden funktio on ollut minulle aina vähintäänkin hämärän peitossa. Tai sitten kuvakavalkadit liittokokouksista tyyliin ”kuka kenenkin vieressä istui ja sitten juotiinkin kaffetta”.

    Voisi kuvitella, että mediakentällä olisi ihan oikeitakin asioita, jotka askarruttavat liiton jäsenistöä ihan oikeasti. Media-ala on liki jatkuvassa myllerryksessä ja silti alan ammattilaisten lehdessä pohdiskellaan millaista on olla kesätöissä maakuntalehdessä. Ei kaiken tietenkään tarvitse olla ryppyotsaista ja paatoksellista analyysia, mutta jos edes osa…

  4. Aikaisemman Journalistin luki läpi ja kirosi, että pitääkö sitä olla niin harmaata ja asiallista. Nyt lehden lukee (lue: selaa) toiletissa istuaaltaan, eikä siitä jää juuri muuta mieleen, kuin nuo ”meillä on kivaa, paitsi että liksaa pitää saada lisää, kun työmme on niin haastavaa” -tyyliset jutut.

    Journalistin pitäisi olla foorumi, missä keskuteltaisiin ja analysoitaisiin media-alaa laajasti (ei vain printtimediaa), sillä tuskin koskaan sitten Gutenbergin alamme on ollut yhtä suuren teknologisyhteiskunnallisen mulistuksen kourissa. Juuri nyt pitäisi nostaa useitakin kissoja pöydille ja pohtia mitä teemme, kenelle, miten ja miksi. Ainoa kuviteltavissa oleva foorumi tällä haavaa tuollaiselle keskustelulle on Journalisti.

    Tietysti voi olla, että tärkeintä onkin se, että töissä on vain kivaa ja siinä ohessa tehdään ihq-aiheista lyhyitä kevytjuttuja/ohjelmia, joissa kaikilla on myös kivaa. Siinä tapauksessa tietysti Journalistikin on ns. ajassa kiinni ja ihan OK.

  5. En ole journalisti, mutta luen ammattilehteänne mielenkiinnolla juuri siksi, että kaipaan mediakritiikkiä. Kuulun nimittäin sukupolveen, jolle ei koulussa medialukutaitoa opetettu.

    Olen sellaisen perinpohjaisen, nautinnolla mutusteltavan analyyttisen tekstin ystävä – jos kaipaan lyhyttä luettavaa, hankin Valitut Palat. Olisi esimerkiksi mielenkiintoista lukea, miksi poliittinen satiiri on Suomessa latteaa ja millä tavalla maakuntien sanomalehdet käyttävät valtaa puolueellisesti, jos käyttävät.

    Yhyy, tässäö tulee ihan ikävä Maailma Sanojen Vankina -tv-ohjelmaa!

  6. No joo, mutta lyhytkin juttu voi olla hyvä. Itse asiassa pätevän pätkän tekeminen on usein paljon vaikeampaa…

  7. Mikään ei ole niin helppoa kuin typistää omaa tekstiään – paitsi ehkä muiden tekstien lyhentäminen. Todellista taitoa sen sijaan vaatii lukijan mielenkiinnon ylläpitäminen pitkän tekstin verran.

  8. Totta – jos tarkoitus on vain lyhentää. Maailma olisi kuitenkin kivempi paikka jos useampi osaisi kirjoittaa hyvin lyhyesti. Siis hyvin ja lyhyesti. En väitä itse osaavaani mutta arvostan taitoa.