Tämä otsikko on hakukoneoptimoitu: Susan Kuronen, Susan Kuronen, Susan Kuronen

Hesarin kulttuuritoimituksen esimies Saska Snellman kirjoitti tämän aamun lehdessä asiamedian (myös oman lehtensä) vaikeuksista käsitellä Susan Kurosen tapaisia aiheita. Juttu on maksullisessa arkistossa, joten siteeraan:

”Sen sijaan että raportoitaisiin sensaatiosta, haastatellaan tutkijaa sensaation vaikutuksista. Asiasta voidaan myös tehdä ilmiö. Susan Kurosen rakkauselämän sijasta voidaan vaikkapa analysoida amerikkalaisen kiss and tell -ilmiön rantautumista Suomeen.”

Ja:

”Toimittaja, joka sanoo menevänsä Susanin kirjan julkistustilaisuuteen tarkkailemaan ajankohtaista mediailmiötä alkaa olla yhtä uskottava kuin nuorukainen, joka sanoo käyvänsä pornoelokuvissa oppiakseen saksaa.

Tosiasiassa me toimittajat haluamme kertoa yleisöä kiinnostavista aiheista ja saada sillä tavalla katsojia ja lukijoita. Sivuun ei ole kenelläkään varaa jäädä.”

Ääääägh, väärä vastaus! Emme ”me toimittajat” halua välttämättä tehdä mitään tuollaista, ja Hesarin lukijana soisin, ettei lehteni asennoituisi journalismiin aivan noin härskisti. Jos ”me” vain haluamme maksimoida tilaaja- ja yleisömäärät, ”me” olemme pian lirissä, koska ”he” – meidän asiakkaamme, lukijat ja katsojat – haluavat nauttia puuronsa puurona ja vellinsä vellinä, eli Hesarin asiallisena, taustoittavana, ärhäkkänä ja valppaana laatumediana ja viihdelehdet viihdyttävänä, liioittelevana, myötähäpeään kiihottavana hömppämediana. Ei Hesari saa lisää lukijoita sotkemalla näitä diskursseja, sillä sitä eivät halua sen paremmin nykyiset kuin tulevatkaan lukijat, ja on ylimielistä kuvitella muuta. Että ”sivuun ei ole kenelläkään varaa jäädä”? Mitä paskaa, Saska! Sivuun nimenomaan on varaa jäädä, se vain kysyy kanttia, enkä hetkeäkään usko, etteikö sitä Hesarin johdolta löytyisi.

Snellman kirjoitti samassa yhteydessä Kirkan kuoleman uutisoinnista, siitä miten merkittävän viihdetaiteilijan poismeno on nykyisin iso uutinen. Mutta se on eri asia kuin Susan Kuronen, se johtuu eri mannerlaattojen liikkeistä kuin viihdejournalismin voitonmarssi. Kirkan kuolema on iso uutinen, koska korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin rajat ovat hämärtyneet, koska valtamediakin ymmärtää jo, että merkittävyys voi kummuta muualtakin kuin viulukonsertosta, koska Bono on nykyisin yhtä salonkikelpoinen kulttuurisivuilla kuin Sibelius.

Kommentointi on suljettu.