Matti Vanhanen, Susan Kuronen, tekstarit

Käyttääkö pääministerimme ennakoivaa tekstinsyöttöä? Istuuko hän kokouksissa kännykkä kädessä ja vastailee kysymyksiin hajamielisesti ”mmhyhy, mmhyhy” samalla, kun tekstarit sinkoavat avaruuteen? Ei sillä, mukavaahan se on, että maan kiireisimmällä miehellä on aikaa lähettää yhdeksän kuukauden aikana yhdelle ihmiselle toistatuhatta tekstiviestiä.

Etukeno-kustantamo hoksasi, ettei intiimejä tekstareita ehkä saakaan julkaista. Ihanks tosi. Epäilemättä kustantamo tuli toisiin ajatuksiin sen jälkeen, kun eduskunnan ja Euroopan entinen oikeusasiamies, Julkisen sanan neuvoston entinen puheenjohtaja ja SDP:n tämänhetkinen kansanedustajaehdokas Jacob Söderman oli vaaliblogissaan kehottanut Vanhasta lähtemään käräjille, jos viestit pannaan kirjaan:

”Kysymyksessä saattaa olla perustuslain turvaaman kansalaisen perusoikeuden loukkaaminen ansaitsemistarkoituksessa. Kyseinen perusoikeus on puolustamisen arvoinen asia. Olisi kaikille mediamaailman osapuolille hyvä saada asiasta selkeä ennakkopäätös.”

Toki, mutta silti toivoisin tämän kaliiperin mieheltä hieman vähemmän verenhimoisuutta. JSN:n entinen puheenjohtaja olisi pikemminkin voinut suositella kustantamolle viestien poistamista. Sellainen on kaikille osapuolille paljon parempi ennakkotapaus kuin rajojen määritteleminen rosiksessa.

(P.S. Lupaan lopettaa Google-vitsailut otsikoissa tähän.)

Kommentointi on suljettu.