Voihan vitalis, eli Lottovoittaja-Susan ja Euroopan Presidentti

Päätin, etten enää kirjoita sanaakaan Susan Kurosesta — tutustumatta asiaan tarkemmin.

Luin siis hänen kirjansa.

Sympatiani ovat hänen puolellaan. Hän on tavallinen suomalainen yksinhuoltaja, joka joutui keskelle liian isoja asioita, kuvitteli löytäneensä fiksun ja kivan kanssaeläjän, pettyi pahasti ja purki katkeruuttaan lehtien palstoilla. En näe tässä mitään, mihin kuka tahansa meistä, myös Kurosta paheksuvat omahyväiset nyrpistelijät, ei olisi voinut ankeana hetkenä sortua.

Kirja ei ole härski eikä erityisen ilkeä. Päällimmäinen tunne on suru. Kirjoitustyyli on sellainen kuin tavalliselta suomalaiselta voi odottaa, mutta lopputulos on täysin luettava. Turha naljailla, että heti ensimmäisellä sivulla on lyöntivirhe; niin on Juoksuhaudantiessäkin.

Kurosen motiiveja voi tietysti spekuloida loputtomiin. Kirja antaa kuvan julkisuuteen kylmiltään heitetystä, koko lailla normaalilla tavalla narsistisesta ihmisestä, jota mediapyöritys pelotti mutta myös kiehtoi. Kuronen oli omien sanojensa mukaan onnellinen saadessaan antaa haastattelun Ilta-Sanomiin ja Annaan (kyllä, hän tarvitsi siihen Euroopan Presidentin luvan) ja järkyttynyt, kun Vanhanen piti haastatteluja sopimattomina. Paljon laskelmoivampi tapaus on se toinen Matin ex-nainen, Merja ”Tyttönimi ei ole poliittista valuuttaa” Vanhanen, joka esittelee itseään lehtien kansissa päästäkseen eduskuntaan. Mutta tällainen pyrkyryyshän on tietysti okei.

Kurosen kirja herättää muutaman pääministeriä koskevan kysymyksen, joihin media ei ole paavillisuuden puuskassaan edes yrittänyt löytää vastausta.

Ensimmäisen ottaa puheeksi hieman epätoivoiseen sävyyn kirjan jälkisanoissa kustantaja Kari Ojala: mitä hittoa pääministeri, joka sattui samana vuonna olemaan myös presidenttiehdokas ja EU:n puheenjohtaja, tekee chattailemässä Suomi24:ssä pseudonyymin takaa tuntemattomien naisten kanssa — presidentinvaalien aattona?? Eikö kansallinen turvallisuus edellytä, että mies pitää kikkelin housuissaan?

Myös Vanhasen valehtelusta on lauhkeasti vaiettu. Selvää on, ettei hän halunnut nettideittailunsa paljastuvan, varmaankin juuri edellä mainitusta syystä, mutta ei se tee peitetarinan sepittämisestä yhtään anteeksiannettavampaa. Kuinka monessa muussa asiassa hän on ”juksannut”? Mikä hänessä ylipäänsä on totta?

Kuronen kertoo olleensa helisemässä, kun tarinat eivät stemmanneet:

”Minun ystäväni ja lähipiiri ja kaikki muutkin halusivat tietää, missä olemme tavanneet. Minulla oli kauhea paniikki, mitä oikein sanoisin. Olin jotenkin aistinut Matista ettei hän halua nettijutun tuomista julki. Ikea-idea tuli vasta huhtikuussa, ja minä kuulostin varmasti ihan kaistapäiseltä ystävien korvissa kun en tiennyt mitä olisin oikein sanonut.”

Ja sitten on media.

Jos Kurosen kirjassa on yksi taho, jonka pitäisi hävetä, se ei ole Matti Vanhanen vaan suomalainen journalismi. Ehkä tämä kiusallinen seikka selittää median pöyristyttävän hurskastelun kirjan ilmestyttyä. Iltiksessä pantiin oikein toimituspäällikkö ilmoittamaan lukijoille, että tässä kulkee ”raja”, jonka yli hänen lehtensä ei mene. Mitä helvettiä? Se raja on kyllä kovin, kovin kiemurainen, siinä jää jopa palasiksi hajoava Irak kakkoseksi, sillä henkilöstä ja lehden intresseistä riippuen rajan sisäpuolelle mahtuu välillä esimerkiksi sellainen asia kuin pääministerin yksityiselämä ja välillä taas ei.

Kuronen ei ole medialle erityisen ilkeä, se ei ole kirjan tyylilaji. Silti on melko ikävää lukea tämmöistä:

”Mietimme Matin kanssa myös pitopalveluni markkinointia. Matti kertoi, että hänellä on luottotoimittaja, joka voisi tehdä lehtijutun, jossa pitopalvelu tulisi esille.”

Lööpeistä puhumattakaan. Kirjan ”Media”-osiossa ovat kaikki suhteesta tehdyt jutut, ja vaikkei Kurosen kommenteista piittaisikaan, pakko on myöntää, että kehityskaari on raadollinen. Suomalaisesta journalismista kertoo paljon se, että kolmessa kuukaudessa päästään täysin tunnontuskitta otsikosta ”Asiantuntija pääministeristä ja Susanista: harmonian huomaa” otsikkoon ”Lähipiiri erosta: Suhde ei ollut vakava”. Ja sen jälkeen vielä kehdataan nalkuttaa, että Kuronen on moraaliton.

Loukkaako kirja Matti Vanhasen yksityiselämän suojaa?

Totta mooses.

Tekeekö se hallaa hänen poliittiselle uralleen?

Mitäs luulisitte: mies on kirjan mukaan kyllä tunnevammainen, mutta sehän on Suomessa pelkkää plussaa, ja jos Vanhasen peruskannattajilta kysytään, miinusta tuskin tulee siitä, että kaveri osaa laittaa pihviä ja uuniperunoita, on kova hakkaamaan halkoja ja suoriutuu sänkyhommista riuskasti.

Kuten Susan Kuronen sanoisi: voihan vitalis.

Kommentointi on suljettu.