IS-uudistus: syteen tai saveen, näillä mennään

Minulla ei ole salattua tietoa Ilta-Sanomien levikkimatematiikasta. Tuoreet luvut kuitenkin puhuvat karua kieltä: Iltalehti kasvoi viime vuonna 2,1 prosenttia, Iltis kutistui 4,7.

Ongelmana on viikonvaihde. Siellä Iltalehti kasvoi muhevat 6,1 prosenttia samaan aikaan, kun viikonvaihde-Iltiksen levikki laski 3,6 prosenttia. Kappaleina tämä tarkoittaa Iltalehdelle 9547 lehteä lisää ja Iltikselle 8090 kappaleen laskua.

Edesmennyt päätoimittaja Hannu Savola käynnistikin viikonvaihdenumeron uudistamisen. Työ on nyt valmis.

Rohkenen esittää muutaman ajatuksen siitäkin huolimatta, että vt. päätoimittaja Tapio Sadeoja pääkirjoituksessaan korostaa Savolan roolia eli antaa rivien välistä ymmärtää, että uudistuksen arvosteleminen loukkaa kuolleen miehen muistoa.

Uudistus on kosmeettinen — hyvä jos pintaremontti. Entisen Plussa-liitteen bulkkifeaturet on siirretty runkolehden loppuun, ja Plussasta on taas vaihteeksi tehty hömppälehti. Nimi on nyt moternisti Plus, mutta lehti on habitukseltaan samanlainen junttapulla kuin ennenkin. Jos tällä yritetään koukuttaa nuoria, kuten sotkuisista taitoista aavistelen, onnistumisen mahdollisuudet ovat heikot.

Ilmeisesti Iltiksessä kuvitellaan, että kiiltävä paperi tekee mistä tahansa prätkäleestä aikakauslehden. Sikäli tietysti tekeekin, että tuotantokustannukset nousevat aikakauslehtilukemiin, mutta jos sisältö on kirjoitustyyliltään ja otsikoinniltaan huolimattomasti editoidun sanomalehtiaineiston tasoista, sillä ei pitkälle pötkitä. Aikakauslehden tekemiseen tarvitaan muutakin kuin aikakauslehden painotekniikka, siihen tarvitaan aikakauslehtitalenttia, eikä se ole välttämättä ollenkaan sama kuin iltapäivälehtitalentti.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksei Iltiksessä oivalleta tätä. Lauantailiitteen voisi aivan hyvin painaa sanomalehtipaperille – rahaa säästyisi, ja tuskin ne vähät mainostajatkaan siitä hermostuisivat.

Plussa on viiden viime vuoden aikana käynyt läpi niin monta olomuotoa, että olen pudonnut laskuista. Ensin se oli lähes narskuvan kuivasti asialinjalla, sitten julkkislehti, ja sen jälkeen siitä lähdettiin koppavasti tekemään ”Suomen Sterniä”. Nyt on palattu julkkislehtikonseptiin, mutta markkinat ovat tällä välin ehtineet täyttyä ilonista ja saroista ja mistä lie marjatertuista, joten tilaa on hintsusti, eikä omaa markkinarakoa normaalioloissakaan vallata joutavuuksilla.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Yksinkertaista. Palkatkaa pari ulkopuolista.

Olin itse Sanoman mies 20 vuotta. Talo on työnantajana mahtava, mutta silläkin on Akilleen kantapäänsä: itseriittoisuus. Sanomatalossa uskotaan, että uudistukset pystytään kaikissa oloissa tekemään omin voimin — ettei headhunttaukseen tarvitse nöyrtyä, koska osaamista on yllin kyllin omasta takaa. Niin sitä onkin, mutta oma biomassa ei auta silloin, kun tilanne edellyttää jyrkkiä toimenpiteitä. Silloin tarvitaan tuoretta näkemystä, ja sellaista löytyy harvoin omasta porukasta. Ellette usko, katsokaa Iltalehteä: Saku Heinäsen tekemä viikonvaihdeuudistus antoi koko lehdelle uutta potkua. Se näkyy nyt luvuissa.

Ei ulkopuolisen palkkaaminen tietenkään menestystä takaa – oma päätoimittajakauteni Seurassa oli tästä surullinen esimerkki. Mutta se on ensimmäinen askel. Ilman sitä lehti on tuomittu krooniseen apatiaan: kierrättämään vanhoja ideoita, ja mikä pahinta, väheksymään uudistuksen tarvetta.

Liikkeenjohdon strategiabordelleissa jankutetaan mielellään siitä, kuinka tärkeää lehdelle on olla erilainen. Totuus on kuitenkin se, että kun kaksi konseptiltaan lähes identtistä tuotetta on sellaisessa sylipainissa kuin Iltis ja Iltalehti, irtiotto onnistuu vain olemalla parempi. Iltiksellä on siihen hyvät edellytykset, sillä lehden maine uutismediana on kilpailijaan verrattuna lähes puhtoinen. Minä ainakaan en tunne ketään, joka tiukan paikan tullen valitsisi näistä kahdesta sen härskimmän. Tällaiselle pohjalle olisi hyvä rakentaa.

Kommentointi on suljettu.