Toimittajat ja lähdekritiikki: mitäs me kaikkivoipaiset

Mikä meitä vaivaa?

Hesarissa Jukka Relander arvioi maahanmuuttokriittisiä perussuomalaisia ilman, että lehti kertoo hänen olevan kilpailevan puolueen kansanedustajaehdokas.

Aamulehdessä Mirka Parkkinen pääsee ”viestintäpsykologina” (mikä hemmetti sellainen muuten on??) retostelemaan SAK:n mainosta ilman, että lehti kertoo hänen olevan kilpailevan mainostoimiston palkkalistoilla.

Iltalehdessä Juha Veli Jokinen kirjoittaa myötätuntoisesti Kimmo Sasin auto-onnettomuudesta ja vaalityöstä, vaikka on entinen kokoomuksen eduskuntaehdokas.

Onko meillä mitään jakoa olla koko alalla, jos emme osaa alkeellisintakaan lähdekritiikkiä? Onko meillä oikeus höynäyttää lukijoitamme? Emmekö koskaan ikinä missään tapauksessa ole jäävejä tekemään jotakin juttua? Eikö sanonta ”pukki kaalimaan vartijana” sano meille mitään? Olemmeko me sanalla sanoen omnipotentteja, me toimittajat, vapaita toimimaan aivan kuten haluamme ilman, että kukaan edes näpäyttää meitä märällä raitiovaunulipulla ranteelle? Ja milloin tulee asiakkaidemme vastaisku? Milloin he alkavat vaatia rahojaan takaisin, jos lehti ei täytäkään puolueettomuuden vaatimuksia? Milloin joudumme samanlaiseen uskottavuuskriisiin kuin amerikkalaiset lehdet?

Kommentointi on suljettu.