Rauhanturvaajien stressiongelmat: seminaarityöstä tuli tutkimus

Hesari oli tehnyt mielenkiintoisen jutun (€) rauhanturvaajien kotiutumisongelmista. Keskeisenä aineistona oli ”Turun yliopiston psykologian laitoksen keväällä tehty kysely”, johon oli osallistunut lähes 600 entistä ja nykyistä sotilasta.

Koska olen itsekin asiasta kiinnostunut, ryhdyin innostuneena hankkimaan tutkimusta. Ihmettelin hiukan, kun kyselyn tekijää Harri Kousaa ei löytynyt Turun yliopiston psykologian laitoksen tutkijaluettelosta. Laitoksella oltiin hölmistyneitä. ”Ei ole meidän.” Mutta Hesarissa sanottiin, että se on teidän tutkimus. ”Nyt en kyllä ymmärrä…” Sen tekijä on jutun mukaan Harri Kousa. ”Jaa… voisikohan se olla joku opiskelija.”

Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että kysymyksessä ei ole tutkimus vaan harjoitustyö, jonka psykologian ylioppilas Kousa oli tehnyt Psykometriikka-kurssilla.

Kousa itse vahvisti asian sähköpostitse. Kysely oli tehty yhteistyössä Rauhanturvaajaliiton kanssa, ja hän on työstämässä tuloksista gradua.

Kirjoitan seuraavan kursiivilla, koska asia on tärkeä:

Minulla ei ole mitään syytä epäillä kyselyn metodiikkaa tai mahdollisten tulosten validiutta. Minulla ei olisi sellaiseen kompetenssiakaan, enhän ole psykometriikan asiantuntija. Toisin sanoen jutussa käytetty aineisto voi olla täysin kuranttia tavaraa.

Kyselyn tausta olisi kuitenkin pitänyt ehdottomasti mainita jutussa. Toisin kuin teksti antaa ymmärtää, kyseessä ei ole tieteellinen tutkimus vaan seminaarityö. Ei siis edes gradu.

Asia ei ole yhdentekevä. Opinnäytetyö ei ole tutkimus. Emme tiedä, onko sen metodiikka tieteellisesti toimiva. Emme tiedä, onko vastaajajoukko edustava. Ja kun kyselyn tekijänä on opiskelija, ei tutkija, emme tiedä, ovatko hänen johtopäätöksensä oikeat. Silti häntä haastateltiin jutussa asiantuntijana (”Harri Kousa Turun yliopiston psykologian laitokselta”) hänen todellista statustaan kertomatta.

Tieteelliset tutkimukset käyvät läpi tarkan seulan ja niihin kohdistuu ankara lähdekriittinen läpivalaisu. Myös väitöskirjat joutuvat tähän prosessiin, vaikka nekin ovat tarkkaan ottaen opinnäytetöitä. Siksi tämän tason tieteellistä työtä voi pitää jos ei kiistattomasti aukottomana niin ainakin sellaisena, että sitä voi melko luottavaisin mielin siteerata lehtijutussa. Ja koska kyseessä on julkinen tutkimus, lukija voi aina hankkia sen itselleen ja muodostaa oman mielipiteensä.

Mikään edellä mainitusta ei päde alemman tason opinnäytetöihin, seminaaritöistä puhumattakaan. Jos sellaisista tehdään kuuden palstan uutinen, toimittajan pitäisi ainakin

  1. Hankkia aineistosta ja sen tulkinnasta toinen mielipide joltakin tieteelliset kannuksensa ansainneelta tutkijalta.
  2. Pitää huolta siitä, ettei lukijalle jää epäselväksi, millaisesta aineistosta todella on kysymys.

Ilmiö on valitettavasti yleinen. Graduja on viime vuosina alettu siteerata mediassa kuin autoritatiivisia tutkimuksia ikään. Gradu voi toki olla väitöskirjatasoa, mutta se voi olla myös mitä tahansa muuta — pointtini on, että toisin kuin tieteellisistä tutkimuksista, lukijalla ei ole mitään keinoa saada selville, onko kyseessä potaska vai kultamuna.

Kommentointi on suljettu.