Kuukausittainen arkisto:syyskuu 2007

Petraeuksen huijaus: blogosfääri on hereillä

Petraeuksen ja Crockerin esiintymiset kongressissa ovat menneet humahtaen läpi myös amerikkalaisessa valtamediassa. Jenkkibloggarit sitä vastoin ovat repineet kenraalin väitteet pieniksi palasiksi. CJR ja Daily Kos muistuttavat samasta asiasta, josta bloggasin eilen: puheet ”tuhansien kotiuttamisesta” ovat epäuutinen, koska Bushin ”hyöky” olisi joukkojen puutteessa joka tapauksessa ollut pakko lopettaa ensi kesään mennessä. Erityisen hyvää työtä Petraeuksen tilastojen purkamisessa on tehnyt Talking Points Memon Muckraker.

Perinteisen printtimedian parasta antia on Washington Postin Karen DeYoungin juttu, jossa kyseenalaistetaan väitteet siviiluhrien vähenemisestä. Ja USA Today tekee hukassa olevalle lukijalle suuren palveluksen asettamalla rinnakkain neljä tuoretta Irak-raporttia, mukana Petraeus-Crockerin lisäksi muun muassa elokuun Kansallinen tiedusteluarvio (NIE).

Mainokset

Petraeuksen suuri huijaus

Taas meitä viedään. ”USA:n kenraali: Irak-joukkoja voi pian vähentää tuhansilla”, otsikoi tämän aamun Helsingin Sanomat.

Toden totta. Kenraali David Petraeus esittää kotiutettavaksi tasan saman määrän lisäjoukkoja kuin Irakiin lähetettiin keväällä pelastamaan maa romahdukselta. Petraeus siis esittää lisäpanostuksen lopettamista. Kuinka moni ymmärsi tämän juttua lukiessaan? Puhumattakaan siitä, ettei Petraeuksella todellisuudessa ole vaihtoehtoja: ylimääräisten taisteluprikaatien 15 kuukauden rotaatio päättyy ensi kesänä, eikä Yhdysvalloilla yksinkertaisesti ole maavoimaresursseja Bushin ”uuden strategian” jatkamiseen — paitsi yleisellä asevelvollisuudella.

Ei ihme, että kongressi älähti. Eihän bisnesmaailmassakaan voi julkistaa tällaista osavuosikatsausta ilman että sijoittajat valittavat palaneen kärystä.

Myös Petraeuksen väitteet Irakin turvallisuustilanteen paranemisesta ansaitsisivat tarkemman syynin. Tilastoista näkee helposti, että väkivalta on Irakissa aina laantunut tulikuuman kesän ajaksi. Saman saa selville kysymällä asiaa ihmisiltä Bagdadissa. Elokuun lukujen vertaaminen joulukuuhun onkin sama kuin sanoisi, että päivänvalotilanne on Suomessa parantunut dramaattisesti viime talveen verrattuna.

Kannattaa myös tsekata Petraeuksen omat käppyrät. Niissä on käytetty kuukausipylväitä melko luovasti, mutta niistä näkee heti yhden asian: amerikkalaistenkaan kriteereillä mitattuna väkivalta Irakissa ei ole todellisuudessa laantunut kuin enintään tammikuun 2006 tasolle — ja silloinkin tilannetta pidettiin katastrofina. Iraq Body Count -järjestö tiivistää:

“Levels of violence reached an all-time high in the last six months of 2006. Only in comparison to that could the first half of 2007 be regarded as an improvement.”

Valkoinen talo kehuskelee mielellään rauhoittaneensa Anbarin maakunnan. Tämä asia oli tietenkin mukana myös Petraeuksen raportissa. Totta onkin, että paikalliset sunnipäälliköt on rahalla ja imartelulla käännytetty Irakin al-Qaidaa vastaan. Kääntöpuoli: Anbarin sunniheimoista on tehty amerikkalaisten palkkasotureita. Voi vain kauhulla odottaa, mitä nämä Saddamin entiset kannattajat tekevät, kun sunnit ja shiat alkavat selvitellä välejään amerikkalaisten vetäydyttyä.

Petraeus on kaikesta päätellen hyvä mies: taitava, oppinut ja perusrehellinen sotilas. Eilinen puhe kongressissa jää kuitenkin hänen urallaan samanlaiseksi häpeätahraksi kuin Colin Powellin jauheputkiloesitys YK:ssa sodan aattona. Yhdysvaltojen Irakin-seikkailun loppupelistä ollaan rakentamassa Petraeuksen avustuksella huijausta, jossa media on mykkänä mukana: kun amerikkalaiset poistuvat, he voivat sanoa tehneensä kaikkensa, ja irakilaiset jätetään tappamaan toinen toisiaan. Mitä vetäytymisen jälkeen tapahtuu, siitä ei Petraeuksen raportissa puhuta mitään. Suosittelen New Yorkerin George Packerin arviota — vertahyytävä mutta valitettavasti realistinen.

Venäjä-kohu: Mitä Häkämies todella sanoi?

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puheesta Washingtonissa arvovaltaisessa CSIS-tutkimuslaitoksessa on noussut hirveä haloo. Mediassa on toisteltu yhtä lausetta: ”Suomen turvallisuudelle on kolme haastetta: Venäjä, Venäjä, Venäjä.”

En ole kokoomusministerien hätähousudiplomatian ystävä, mutta hitto soikoon, toimittajat: lukekaa nyt se alkuperäinen teksti. Se on kokonaisuudessaan CSIS:n nettisivuilla, ja siellä voi jopa kuunnella puheen (alkukankeuden jälkeen ihan hyvä esitys) ja katsellakin sen, jos vain video toimii.

Kohukohta menee näin:

”In general, Finland is privileged to be located in one of the safest corners of the world. However, given our geographical location, the three main security challenges for Finland today are Russia, Russia and Russia.”

Ja vielä:

”And not only for Finland, but for all of us. It is clear that Russia is, supported by the huge revenues it is reaping from oil and gas, on its way of becoming a world player again. According to the Russian world view, military force is a key element in how it conducts its international relations. As a consequence, there is a determined program to strengthen the Russian military capabilities. If the military procurement program 2006-2015 will be financed as expected, it will mean a much stronger Russia in military terms by the middle of next decade.”

Suoraa puhetta, mutta mielestäni varsin punnittua. En jaksa ymmärtää syytteitä ”henkilökohtaisesta retoriikasta”. Jos suomalaiset ministerit aina pitäisivät ulkomaisilla foorumeilla näin analyyttisia puheita, joiden laatimiseen on selvästi käytetty aikaa ja vaivaa, saisimme olla tyytyväisiä.

Ja huomiottahan on tietysti jäänyt tämä olennainen kohta:

”I think it would be a foolish – and mistaken – conclusion to draw that the new Russia will threaten Finland’s security. This is not the case.”

Jälleen kerran tärkeästä asiasta on kirjoitettu kilometri pinnallisia uutisia, joissa olennaista ei ole puheen sisältö vaan sen aiheuttama kohu.

Kuolemaan tuomittu ei ole kuolemaantuomittu

Seura-lehti on saanut Libyassa kuolemaan tuomittujen ja sittemmin Bulgariaan palautettujen hoitajien haastattelun ja otsikoi kannessa: Kuolemaan tuomitut. Siis tämähän ei ole huijausta, koska yhdysviivaa ei ole, katsokaa vaikka:

se_2007_36_t.jpg

Suomalaisten yhdyssanaosaamisen tuntien pelkään kuitenkin, että koti-Siwan kassalla menevät entiset tuomitut ja tuomiotaan odottavat sekaisin. Mutta sehän ei ole lehden vika, vai mitä?

M&M: Kuinka julkaista vastine väärin

Tämän päivän Markkinoinnissa & Mainonnassa Helsingin Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Pekka Soini syyttää pitkässä kirjeessä toimittaja Ilkka Jauhiaista asiavirheistä sanomalehtien lukijamääräkehitystä käsitelleessä jutussa.

Soinin mukaan Jauhiaisen pahin moka oli Kansallisen mediatutkimuksen lukijaestimaattien vertailu, koska tutkimusmetodi on muuttunut matkan varrella monta kertaa, eivätkä luvut siksi ole vertailukelpoisia.

Tämä on kiistaton fakta, mutta Jauhiainen ei anna periksi, vaan jatkaa omassa vastauksessaan uppiniskaisesti samaa virheellistä ajatteluketjua:

”KMT:n mukaan 1992 Hesarilla oli noin 280 000 lukijaa ikäluokassa 25–34. Vuonna 2006 heitä oli 133 000.”

Niin — paitsi että, kuten Soini juuri on sanonut, lukuja ei voi asettaa rinnakkain.

Journalistin ohjeissa sanotaan kannanoton julkaisemisesta:

”Kannanotto on puheenvuoro, joka on syytä julkaista mahdollisimman nopeasti ilman sen yhteyteen liitettyjä asiattomia lisäyksiä.”

M&M:n tapa julkaista Soinin vastaus (jota pidän oikeutettuna vastineena, ellei peräti oikaisuna) on malliesimerkki siitä, miten hommaa ei pidä tehdä.

Ensinnäkin kirjoitus on otsikoitu ivallisesti: ”Hirveästi virheitä.” Ei yhtään asiaton lisäys, mitä?

Toiseksi Jauhiaisen ei olisi pitänyt enää vänistä asiasta. Soini on oikeassa, ja on huonoa journalismia jatkaa samaa virhettä, joka jo kerran yritettiin korjata.

Jauhiainen puolustautuu:

”Lähetin artikkelin tekstiosuuden kaikille haastatelluille etukäteen nähtäväksi ja tein siihen normaalin journalistisen tavan mukaan haastateltavien ehdottamia korjauksia.”

Whoa, Ilkka. Haastateltava ei ole vastuussa jutun virheistä. Kuka tietää, miksi Soini ei ole puuttunut möhläykseen — ehkä hän luki tekstin huolimattomasti. Jokainen KMT-estimaatteja seurannut tietää menetelmien muuttuneen. Virhe oli alkeellinen, eikä sen olisi koskaan pitänyt päätyä lehteen.

Ylen HBO-ostos: sika säkissä?

Yle on ostanut oikeudet HBO:n sarjoihin ja elokuviin. Periaatteessa onnittelut ovat paikallaan, mutta pikasilmäys HBO:n viimeaikaiseen tuotantoon pakottaa kysymään: mitä siellä Pasilassa oikein on ostettu?

Sopranos, Mullan alla, Kylmä rinki ja Sinkkuelämää ovat historiaa. Carnivalé ja Rooma loppuivat kahteen kauteen. Deadwood pantiin poikki kolmesta. Langalla-sarjan viimeinen kausi alkaa kohta. Tulossa ei näytä olevan mitään vastaavaa — ja David Milchin odotettu uutuus John from Cincinnati on saanut jenkkikriitikoilta nuilean vastaanoton.

Onko Yle siis ensisijaisesti ostanut oikeudet vanhojen sarjojen uusintoihin? Vai tietävätkö ne jotain, mitä minä en tiedä? Toivottavasti.