Entä jos JSN:ää ei olisi?

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva sanoi tiistaina Hesarin mielipidesivuilla painavan sanansa Julkisen sanan neuvoston tilasta.

”Mikseivät journalistit vastaa itse oman ammattietiikkansa valvonnasta, kuten muut ammattikunnat tekevät?” Nuorteva kysyi. Lisäksi:

”Julkisen sanan neuvoston langettavilla päätöksillä ei ole suurta uutisarvoa. Päätökset julkaistaan, mutta niistä ei juurikaan keskustella tiedotusvälineissä.”

Eli:

”[…] Eivät näkyvätkään ulkopuoliset puheenjohtajat lisää JSN:n vaikutusvaltaa, jos media ei uutisoi sen langettavista päätöksistä samaan tapaan kuin se uutisoi muiden ammattikuntien piirissä tapahtuneista eettisten käytäntöjen loukkauksista.”

Ja:

”JSN:n langettavat päätökset ohjaavatkin nykyisellään toimittajien etiikkaa suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin parkkisakot diplomaattien ajokäyttäytymistä.”

Toisin sanoen JSN:n puheenjohtajan pitäisi olla journalisti, ja mediaa pitäisi nykyistä julkisemmin kurmottaa edesottamuksista.

Nuortevan pitäisi päättää, mitä hän haluaa. Jos hän haluaa JSN:n muistuttavan tieteen eettisiä lautakuntia, hän ei voi loogisesti samaan aikaan vaatia, että JSN:n olisi ruoskittava toimittajia nykyistä julkisemmin, koska tieteentekijäthän eivät tunnetusti puhu mokistaan julkisuudessa mitään.

Jos hän taas haluaa jonkinlaista Hammurabin lakia — turpaan sille, joka turpaan vetää –, siitä on varmaan syytä keskustella. Samalla voi kyseenalaistaa Nuortevan väitteen, ettei langettavia päätöksiä uutisoida näkyvästi. Usein päätökset ovat niin pitkiä, että ne nousevat rapsut saaneessa mediassa väkisinkin paraatipaikalle.

En silti ole vakuuttunut, että järjestelmä on järkevä. JSN on kanteluiden vanki: se käsittelee vain asioita, joista sille valitetaan. Niinpä se käyttää tolkuttomasti energiaa tavallisten mediankäyttäjien mielipahan lievittämiseen. Yhdeksän fiksua ja valistunutta ihmistä istuu tuntitolkulla pohtimassa, saako Penttiä sanoa puupääksi. Onhan sekin tärkeä asia, mutta samaan aikaan suuret eettiset kysymykset jäävät käsittelemättä.

Toimituksellinen riippumattomuus, haastatteluiden tarkistuttaminen, nimettömien lähteiden käyttö, moraalista piittaamaton konsernisynergia — nämä asiat ovat median itsesääntelyn ydintä, mutta JSN lausuu niistä harvoin mitään, koska se on neuvosto, koska siinä ovat edustettuina lukuisat intressit, tahot ja aatteet ja koska se ei tämän takia pysty aktiivisesti tuottamaan kantoja, joita ei prosessin eri vaiheissa olisi kompromissin tähden jatkettu vedellä.

En pitäisi aivan vastenmielisenä ajatusta, että neuvosto korvattaisiin suoraselkäisellä ja kaikista tahoista riippumattomalla mediavaltuutetulla, jolla olisi kanttia ja katu-uskottavuutta käydä mätäpaiseiden kimppuun ihan itsekseen silläkin uhalla, että joku A-Studio piipittää jotain. Käsiaseena tällä hahmolla olisivat laajennetut, terävöitetyt ja nykyaikaistetut Journalistin ohjeet.

Samaan aikaan median pitäisi pitää paremmin huolta omasta itsesääntelystään eettisillä ohjeilla ja lukija/katsoja-asiamiehillä, joiden puuttuminen on häpeä. (New York Times hoitaa homman näin.)

Kommentointi on suljettu.