Kirjoittajan arkistot: jari

Äänivyöryä odotellessa

Kulttuuriministeri, kansanedustaja Tanja Saarela on aloittanut vaalikampanjansa. Ensimmäinen esiintyminen oli viime sunnuntain Hesarissa, toinen tämän viikon Avussa. (Kumpikaan juttu ei ole verkossa.)

Hesarin jutun oli Saarelan puolesta ja Taina Westin avustuksella kirjoittanut Anna-Stina Nykänen. Avun juttu näytti Saarelan omalta käsialalta. Ei kukaan oikeasti puhu tuollaista ritisevän kuivaa yleiskieltä, ellei itse ole editoinut sitaatteja.

Mainittakoon selvyyden vuoksi, että minä en aio Saarelaa äänestää, enkä äänestäisi, vaikka hän kuuluisi mieleiseeni puolueeseen. Hän on poliitikkona aivan liian intohimoton minun makuuni, enkä ole hyvistä yrityksistä huolimatta pystynyt selvittämään, onko hän oikeasti saanut jotakin aikaan, ja jos on, niin tarkalleen mitä. Lisäksi hänen julkinen kuvansa on köykäinen. En enää jaksa tuota hyperstailattua ”samoilen yksin metsässä alaskanmalamuttini kanssa” -tyyliä.

Ja mitä tulee ikäviin juttuihin, joista yhden itsekin taannoin julkaisin, niissä on varmasti ylilyöntejä. Toisaalta: sitä saa mitä tilaa, ja veikkaan, että palstamilleissä ne tukka kauniisti -jutut vievät edelleen voiton.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta en ole kateellinen Saarelalle mistään enkä ole sitä mieltä, että kauniilla naisella ei olisi oikeutta menestyä, enkä koe häntä minkäänlaisena uhkana olemassaololleni tahi miehuudelleni.

Freudilaisittain suuntautuneet voivat nyt tietysti vinoilla, että kun noin voimallisesti kiistää, asiassa täytyy olla jotain perää.

Saarela onkin makoisassa tilanteessa. Hän ei voi hävitä, sillä kaikki häneen kohdistuva kritiikki on osa kateellisten miesten (ja muutaman naisen) salaliittoa.

Saarela on Suomen Israel: mikä tahansa typeryys voidaan peittää muistuttamalla vanhoista vääryyksistä. Libanonin-sodan arvostelu on antisemitismiä ja Saarelan nimittäminen poliitikkona tyhjänpäiväiseksi sovinismia.
Pakko silti kysyä pari kysymystä.

Ensinnäkin: millä logiikalla kaunis nainen ei saisi olla menestyvä – siis kuka tarkkaan ottaen on siitä kateellinen?

Jokainen lehtitoimituksessa työskennellyt tietää, että journalistien työtapaa kuvaa lähinnä termi hallittu kaaos. Ei siinä ole aikaa suunnitella tai toteuttaa mitään monimutkaisia kateudenpurkuoperaatioita. Ei äijillä eikä muijilla.
Toiseksi: millä logiikalla Saarelan arvostelu on sovinismia mutta Liisa Hyssälän arvostelu ei? Olenko käsittänyt asian ihan väärin, vai eikö olekaan niin, että edellä mainittu ajatus, jota Saarelan kannattajat ehkä tahtomattaan propagoivat, on ulkonäkörasismia ja jo itsessään sovinistinen?

Vielä yksi asia.

Minulla ei ole aavistustakaan, millaisia viestejä kepulaiset ovat lähetelleet Sanoma Oy:n johdolle. Mutta jos nyt leikisti ajatellaan, että AP Pietilän erottaminen johtui poliittisesta painostuksesta, niin eipä ollut kovin kaksista painostusta.

En nimittäin hetkeäkään usko, etteikö Pietilän seuraaja Hannu Savola tarpeen vaatiessa ja pikkulintujen laulaessa julkaisisi Saarelasta, Vanhasesta ja vaikka kenestä aivan yhtä paskamaisia uutisia kuin edeltäjänsä.

(Julkaistu Apinalaatikossa 30. 9. 06)

Mainokset

Ei savua ilman…

Uutistoimisto Reutersin free-kuvaaja lisäsi digitaalisesti savua Beirutin taivaalle. Asiasta on tietenkin noussut hirveä haloo (linkkejä Haakanalta).

En missään nimessä kannata valokuvan väärentämistä, mutta…

Tietenkin asia on periaatteelliselta kannalta tärkeä. Uskottavuus on uutiskuvan elinehto.

Silti.

Ei tässä kohussa valokuvasta ole kysymys, vaan politiikasta. Manipuloinnin symbolinen merkitys on suurempi kuin itse teko.

Alkuperäisen kuvan ja käsitellyn version ero on sisällöllisesti pieni. Israel pommittaa Libanonia palasiksi, se kaiketi on kiistatonta. On täysin yhdentekevää, minkä muotoinen savupatsas siitä syntyy. Ei savua ilman tulta, oli sitä savua metrin laajuudelta, tai kilometrin.

Takavuosina, ennen painotekniikan vallankumouksia, kukaan ei olisi vaivautunut edes miettimään moisia rasterikökkeröitä. Silloin oli aivan herrassa, miltä kuvat aamun lehdessä näyttivät. Hesarinkin painokoneet puhaltelivat taivaalle ihan omia savupilviään.

Nyt mitä tahansa voi tehdä ja mitä tahansa voi tutkia. Ja kyllä sitä hitto vieköön tutkitaankin. En edes jaksa linkittää kaikkiin oikeistolaisiin jenkkiblogeihin, jotka tästä ovat riemastuneet. Googlatkaa itse.

(Julkaistu Apinalaatikossa 8. 8. 06)

Yle + STT = YTT?

Tämäpä mielenkiintoista. STT:n toimitusjohtaja-päätoimittaja Atte Jääskeläinen siirtyy Ylen uutistoiminnasta vastaavaksi päätoimittajaksi 1. 1. 2007.

Eli ensin Yle raunioittaa STT:n talouden luopumalla sen palveluista, ja sitten ostetaan STT:n toimitusjohtaja rakentamaan Ylelle omaa uutistoimintaa.

Pakko kysyä: koska Jääskeläinen nykyisessä roolissaan tuomitsi Ylen STT-päätöksen voimakkain sanoin, tarkoittaako se sitä, että hän ensi töikseen palauttaa STT:n palvelut Ylelle?

Julkaistu Apinalaatikossa 29. 6. 06)

Journalisti, lyhennetty laitos

Ammattilehtemme Journalisti uudistui jokin aika sitten kehujen ja onnentoivotusten hyväilyssä. Vihdoinkin modernimpi ote, riemuittiin. Lopultakin päästiin niistä harmaista aukeamista, iloittiin. Ei enää pitkiä juttuja, tuuletettiin.

No ei todellakaan. Journalistista tuli höttöä – lehti keskittymiskyvyttömille.

No niin.

Ennen kuin alatte mesota että papan aivot kasvavat naavaa, todettakoon, että minä pidän lyhyestä muodosta. En kai muuta voisikaan, vedinhän useita vuosia onnellisena Nyt-liitettä ja tein Seuran toimituksen kanssa lehtiuudistuksen, jossa lyhyillä jutuilla oli tärkeä sija.

Journalisti-lehti ei kuitenkaan ole kaupallinen tuote. Sen sisällöllä pitää olla muitakin arvoja kuin näennäinen helppolukuisuus. Sen tehtävänä on keskustella mediasta, analysoida sitä, purkaa sen ilmiöitä ja olemusta, tuoda lisäarvoa lukijoille, jotka jo tietävät aiheesta, koska ovat alalla töissä.

Koska suomalaisissa tiedotusvälineissä ei vieläkään pidetä mediaa vakavasti otettavana toimialana ja koska siitä ei sen tähden kirjoiteta sen paremmin kunnollisia uutisia kuin syvällistä kritiikkiäkään, Journalistille lankeaa hirmuinen vastuu. Sen pitää tehdä kaikki tuo muun median puolesta.

Ei se kylläkään näin onnistu.

Totta kai uudistuneessa Journalistissa on hyvääkin. On hauskoja kuvitusideoita, nokkelaa kielenkäyttöä ja omia uutisia. Samaan aikaan kuitenkin…

  • mediakritiikin kuvitellaan olevan sitä, että heitellään tölväisyjä parin tuhannen merkin kolumneissa. Todellisiin analyyseihin ei tila tunnu riittävän. Analyysi vaatii tietoa, argumentteja ja näkemystä. Nämä kaikki vaativat sanoja, ja sanat vievät palstatilaa!!
  • etiikkakysymykset on poistettu agendalta ja tilalle ovat tulleet toimittajien arkipäivää kuvaavat tsippadiduidaa-jutut. Nyt siis saan lukea siitä, millaista minulla on töissä. Mahtavaa. En ylipäätään ymmärrä, miten etiikka voidaan nykyaikana enää eristää omaksi aiheekseen. Kaikki, mitä teemme, on sen läpitunkemaa, halusimme tai emme.
  • tekstin ja kuvan suhde heittää häränpyllyä. En tiedä tässä maassa toista lehteä, jossa kuville annettaisiin näin naurettavan paljon tilaa. Monet aukeamat suorastaan ammottavat tyhjyyttään. Samaan aikaan toimituksen sirkkeli typistää olemattomiin sellaiset aiheet kuin lukijapalaute (2600 merkkiä) tai Amerikan-kirjeenvaihtajien työ (2900 merkkiä). Kaverit hei: tuohon mittaan ei mahdu kunnollista juttua noin isoista asioista. Lyhentäminen on jalo taito, mutta se voi olla myös typeryyttä.
  • Journalistiinkin mitä ilmeisimmin sovelletaan nykyisin kaupallisen median uutiskriteereitä. Jos siis jokin aihe ei enää ole ”pinnalla” lehden ilmestyessä, sitä ei käsitellä. Koska lehti ilmestyy joka toinen viikko, monet puheenaiheet, kuten Lordi-kohu, jäävät ammattilehdessämme hunningolle. Journalisti ei ole uutislehti, se on keskustelulehti, ei sen tarvitse hylätä kiinnostavaa aihetta vain siksi, että Hesari ehti ensin.
  • Journalistin tekijöitä ilmeisesti kiusaa sama ampiainen, joka pisti Parnasson päätoimittajaa kolme vuotta sitten. Lehdessä on ruvettu ajattelemaan, että tämä on kaupallinen tuote, että sen on tavoitettava joitakin toistaiseksi laiminlyötyjä kohderyhmäsegmenttejä, että viivan päälle voidaan näin saada jotakin havaittavaa, että pinnallistamalla ja köykäistämällä tarjontaa houkutellaan mukaan uusia lukijoita. Mutta ei se niin mene. Journalisti on asiantuntijalehti, se ei voi palvella pelkästään keskivertoa, sillä on myös keskustelu- ja sivistysfunktio!

Ehkä tämä on vain vieterin liikettä, kuten Parnassossakin. Ehkä Journalistissakin on vain ponkaistu äärimmäisyydestä toiseen. Ehkä ideaali löytyy jostain väliltä, perinpohjaisen analyysin ja kesätoimittajajutun kaltaisen bulkkihömpän välimaastosta.

Toivottavasti toimituksella on siihen lihaksia, sillä niin kauan kuin esimerkiksi Hesari ei perusta oikeaa mediatoimittajan vakanssia, Journalisti on ainoa valo pimeydessä.

(Julkaistu Apinalaatikossa 21. 6. 06)

Ei vaineskaan

”Talentum vetäytyy Focus-lehden perustamisesta”, kertoo tiedote.

Niin-pä.

(Update 19.45: Lisätietoa täällä.)

(Julkaistu Apinalaatikossa 21. 6. 06)

Urbaani legenda

Filmihullun toimitussihteeri Lauri Timonen kirjoitti Hesarin mielipidesivulla (€) etevästi kotimaisen elokuvan tilasta.

”– Suomalaisella elokuva-alalla vallitsee pitkälti itse luotu illuusio sellaisesta korkeasta tasosta ja hyvinvoinnista, jolle ei ole mitään todellista pohjaa”, Timonen tykitti.

Timosen mielestä kotimaisten elokuvien taso on todellisuudessa ”keskimäärin sitä luokkaa, että niiden vertaaminen tamponimainoksiin on lähinnä loukkaus tamponimainoksia kohtaan”.

Timonen penää päättäjiltä lisää satsauksia, mutta ei tuotantomäärärahoina vaan tukena Suomen elokuva-arkistolle ja elokuvakerhoille, jotta elokuvakulttuurista voitaisiin nauttia myös Kehä III:n ulkopuolella, sillä:

”Virikkeiden ja elämysten kautta Suomeen syntyy uusia elokuvantekijäpolvia, joiden sivistystaso ja osaaminen perustuvat muuhunkin kuin dvd:ltä analysoituihin Forrest Gumpeihin.”

Arvatkaa, voisinko olla enemmän samaa mieltä.

En ala näin kauniina kesäsunnuntaina vaahdota tästä enempää, koska olen jo kerran kantanut roihuavan korteni kekoon, mutta sanottakoon tiivistyksen vuoksi, että Suomessahan on viime vuodet lähinnä opeteltu tekemään keskinkertaisia viihde-elokuvia, ja nyt kun yleisö on saatu niitä katsomaan (no surprise there), alalla ollaan että jihuu.

Tosiasiassa tilanne on säälittävä. Omintakeista työtä tekeviä lahjakkuuksia ei ole kuin yksi, se kaveri joka jälleen röökasi Cannesissa punaisella matolla. Tietysti meillä on Ijäs, Vuoksenmaa, Mantila ja Louhimies, mutta en jaksa vielä tällä syömisellä uskoa, että kukaan heistä lopulta jäisi elokuvan historiaan — edes kotimaisen elokuvan. Oma näkemys ei ole kyllin vahva.

Mutta hei — kotimaisella elokuvallahan menee HYVIN! Lukekaa vaikka Pressosta:

”Kesäkuu on jo pitkällä, ja kotimaisen elokuvan markkinaosuus huitelee vieläkin melkein 40 prosentissa. Se tarkoittaa, että useampi kuin joka kolmas elokuvissa kävijä on ostanut lipun kotimaiseen elokuvaan. Syksyllä tulee ensi-iltaan vielä kahdeksan kotimaista elokuvaa, joten tästä vuodesta on tulossa yksi kotimaisen elokuvan huippuvuosista aikoihin.”

Mahtavaa. Markkinaosuudellahan se taiteen laatu parhaiten mitataankin. Samalla laskukaavalla saadaan lopputulokseksi kymmenen pistettä ja papukaijamerkki melkein mille tahansa kansalliselle elokuvalle, sellaisillekin jotka ovat tunnetusti surkeassa laadullisessa jamassa (Yhdysvallat, Ranska), sillä kyllähän ihmiset omankielisiään leffoja tykkäävät katsoa.

Samassa Presson jutussa Elokuvasäätiön uusi toimitusjohtaja Irina Krohn laulaa samaa virttä kuin edeltäjänsäkin: lisää rahaa, lisää rahaa, lisää rahaa.

”Paras tapa kehittää laatua on, että tekijät tekevät enemmän töitä. Tanskalaisen elokuvan buumissa oli kysymys volyymistä. Ruotsalaisen elokuvan buumissa oli kysymys volyymistä. Kuka haluaa mennä lonkkaleikkaukseen kirurgille, joka leikkaa kerran kolmessa vuodessa. Ei kukaan. Ammattia pitää saada ja voida harjoittaa.”

Niin no. Riippuu siitä, mitä halutaan. Jos halutaan kertakäyttöviihdettä multiplekseihin ja maailmalla samoihin jonoihin kuin kaikki muutkin wannabe-elokuvamaat, mikäs siinä, pannaan liukuhihna laulamaan. En epäile hetkeäkään, etteikö Suomesta löytyisi tietotaitoa ja kompromissihalukkuutta Hollywood-tyyppisiin pintaproduktioihin, joiden kaupallinen ikä on korkeintaan muutama viikko.

Toisaalta — jos elokuva on jotakin vähän enemmän, jotakin joka pysyy, jotakin tekijöitään suurempaa, silloin Krohnin puheet ovat sille nappi otsaan. Mutta markkinaosuus rokkaa.

(Julkaistu Apinalaatikossa 18. 6. 06)

Kansa on puhunut (taas): Ähläm Sähläm pois televisiosta!

Adressit.com iskee jälleen kansanvallan ja sananvapauden puolesta! Nyt vaaditaan Ähläm Sähläm -ohjelmaa pois televisiosta. Niin sitä pitää – mukava tietää, että jotkut valvovat Suomen henkistä ilmatilaa, kun me muut uinumme Ruususen unta onnellisen tietämättöminä rajoillamme tungeksivista hunsvottilaumoista!

Siteeraan ihaillen:

”Alkava viihdeohjelma ’Ähläm Sähläm’ loukkaa törkeästi suomalaisuutta, perinteisiä arvojamme, sekä kaikkien vapaiden länsimaisten demokratioiden perustuslakeihin kirjattuja inhimillisiä perusoikeuksia vapaasta ajattelusta ja mielipiteenvaihdosta.”

Ja sitä paitsi:

”Ohjelma pyrkii opettamaan suomalaisille, että jokin yksittäinen ideologia on kaiken kritiikin yläpuolella, ja jo perusideallaan halveksii perinteiseen suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvia tapoja ja traditioita.”

Semminkin kun:

”Mikäli YLE:n aikomus valtion rahoittamana mediana on tuottaa tämänkaltaisia ohjelmia, tulee YLE:n myös, kiinteästi demokraattisiin arvoihimme kuuluvana perusvaatimuksena, tukea vapaata ja objektiivista tiedonvälitystä, sekä mielipiteenmuodostusta tarjoamalla myös toisenlaisia näkökulmia yhteiskunnallisiin ideologioihin.”

Joten:

”Näin ollen vaadimme ’Ähläm Sähläm’ -ohjelman lopettamista yksipuolisena mielipiteenmuokkaajana.”

Eikö todellakaan median kyynisyydellä, rahanhimolla ja tökeryydellä ole mitään rajaa? Taas käytetään sananvapautta törkeästi väärin edistämään kommarieliitin arvoja, kuten suomalaisuuden selkäydintä jäytävää monikulttuurisuutta ja kansallisen identiteettimme paksusuolta mädättävää suvaitsevaisuutta. 700 on jo allekirjoittanut, allekirjoita sinäkin, ja jos ei nimmarit auta, pannaan jumankauta ohjelmapäivystys tukkoon, serverit nurin ja mutiaisten kanssa kopuloivien rappiozurnalistien rivitalopihat saartoon!!

Adressi on aloitettu 30. 5., neljä päivää ennen ohjelman alkamista, mutta hitto – aito suomalainen kyllä tunnistaa isänmaahan kohdistuvan loukkauksen ennen kuin se on esitettykään!

Muita hyviä:

Adressi Suomen jalkaväkimiinojen säilyttämiseksi (4430 allekirjoitusta)
Lordi maskien kanssa Linnan juhliin (445 allekirjoitusta)
Pokémonin 1. tuotantokausi uusintana (143 allekirjoitusta)
Ei pöysää meiän luokalle!!!! (22 allekirjoitusta)

(Julkaistu Apinalaatikossa 10. 6. 06)