Aihearkisto: Afganistan

Mitä tapahtui Afganistan-selvitykselle?

Hei, mitä tapahtui hallituksen Afganistan-selvitykselle? Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta istui tänään, mutta tuloksena ei ollut kuin köyhä tiedote — ei siis tiivistelmää itse selvityksestä, kuten dramaattisesti ennakoitiin.

Ulkoasiainvaliokunnasta kerrotaan, että paperi on vielä tekeillä. Linjaerimielisyyksiä hallituksen sisällä? Halonen ja kokkaripojat nokat vastakkain? Juhuu, toimittajat, uuuutiselleee!

Mainokset

Afganistan: selvitys, selonteko, ilmoitus…

Koska hallituksen valmistelemaa, odotettua Afganistan-paperia on mediassa nimitetty milloin miksikin, termistön kertaus lienee paikallaan.

Selvitys on eduskunnan valiokunnalle, esimerkiksi ulkoasiainvaliokunnalle, tehtävä paperi, joka voi olla salainen tai julkinen. Monissa niin sanotuissa UTP-selvityksissä on ”vaiteliaisuuspyyntö”, mutta se ei tarkoita, etteikö dokumentteja saisi pyytämällä julkisiksi niiltä osin kuin laki sallii. (Esimerkki)

Selonteko on koko eduskunnalle annettava laaja arvio jostakin asiasta. Se on julkinen, ja valiokuntakäsittelyn jälkeen siitä äänestetään. Luottamuslauseäänestystä ei selonteosta voi perustuslain mukaan järjestää, joten paperi on ainakin niiltä osin hallitukselle vaaraton. (Esimerkki)

Pääministerin ilmoitus muistuttaa muodoltaan edellä mainittuja ja on julkinen, mutta siitä eduskunta ei äänestä. (Esimerkki)

Ja vielä:

Ulkoasiainvaliokunta (UAV) on yksi eduskunnan valiokunnista.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (UTVA) on hallituksen ja presidentin yhteinen elin, joka pohtii nimensä mukaisia asioita. UTVA:n asiakirjat ovat lain mukaan salaisia.

Perjantaina UTVA käsittelee ulko-, puolustus- ja sisäministeriöiden laatiman Afganistan-paperin ja päättää, annetaanko se eduskunnalle selvityksenä vai ilmoituksena (selonteko on pois laskuista).

Se, että UTVA käsittelee paperia, ei sinänsä tee siitä sen paremmin salaista kuin julkistakaan. Jos asiakirjassa on ministeriöiden tekemä vaiteliaisuuspyyntö, pumaska on ainakin osin salainen.

Jos UTVA sitä vastoin julkistaa asiakirjasta tiivistelmäosan heti, ennen kuin eduskunta on käsitellyt asiaa, se on oikeasti ilouutinen, askel kohti avoimuutta, ja tästä media voi olla ylpeä.

Suomalaiset Afganistanissa: 100+50=150

Hesarin Afganistan-uutisessa (€) kerrottiin tänään:

”Jos [suomalaisia] joukkoja esitetään lisättäväksi, määrä voi arvioiden mukaan hyvinkin jäädä enimmillään joihinkin kymmeniin.”

Niin no.

Suomalaisia rauhanturvaajia on nyt Afganistanissa noin sata.

”Muutaman kymmenen”, sanotaan vaikka 50:n, lisäys tarkoittaisi siis melko huikeaa 50 prosentin kasvua.

Kunpa media ei aivan näin mukisematta nielisi tällaista spinniä. Suomalaisjoukkoja oli Afganistanissa alkujaan 50. Määrää on vuosien varrella kasvatettu pikku hiljaa ilman että kukaan on kysynyt mitään. Eikä ihme, jos laskupää on tätä luokkaa.

Toinen höpötieto, joka on tiedotusvälineissä mennyt läpi kuin karkki nelivuotiaalle, on kysymys rauhanturvaajien sallitusta enimmäismäärästä.

Darfuriin osallistumista vastustavat poliitikot ”muistuttavat” mielellään, että joukkoja saa olla maailmalla kerrallaan enintään 1000.

Höpsis. Kriisinhallintalaissa sanotaan yksiselitteisesti:

”Kriisinhallintahenkilöstöä saa vaihtohenkilöstöä ja koulutuksessa olevaa henkilöstöä lukuun ottamatta olla enintään 2 000 henkilöä.”

Jooko ettei oltaisi ihan näin avuttomia?

Afganistan vai Darfur?

Suomen pitäisi ehdottomasti osallistua tulevaan YK-rauhanturvaoperaatioon Darfurissa, vaikka se edellyttäisi panostuksen pienentämistä Afganistanissa. Mutta puolustusministeriö, joka mieluummin laajentaisi Suomen roolia Afganistanin liemessä, on luonnollisesti nihkeä. Viestintäjohtaja Jyrki Iivonen:

”Osallistuminen edellyttäisi sitä, että jotain toista operaatiota leikattaisiin. Siinä tapauksessa se on mahdollista, mutta ihan yksinkertaista se ei tietenkään ole.”

No ei ole yksinkertaista ei — mitäs Bush siihen sanoisi, jos me emme enää kävisikään hänen sotaansa vaan auttaisimme hädässä olevia jossain Parfurissa vai mikä Tarfuri se nyt olikaan.

Häkämies ei tunne Afganistanin huumehistoriaa

Puolustusministeri Jyri Häkämies luettelee Seuran haastattelussa hyviä syitä, joiden takia Suomen kannattaa osallistua Naton johtamaan sotaan Afganistanissa. Yksi syistä on Häkämiehen mielestä huumetuotanto:

”Huumetilanne Afganistanissa on vakava, mutta se olisi vielä vakavampi, jos siellä ei oltaisi.”

Tämä on valetta. Tuotanto on Afganistanissa moninkertaistunut sen jälkeen, kun talebanien hallinto kaadettiin vuonna 2001. Kaksi vuotta ”terrorismin vastaisen sodan” alkamisen jälkeen unikkoa viljeltiin 36 kertaa enemmän kuin talebanin viimeisenä vuotena. Hämmästelen, ettei Seuran toimittaja — eikä kukaan muukaan — ole pannut Häkämiestä asiasta seinää vasten.

Afganistan: mistä kapinalliset tulevat

Saksalainen väestötutkija Gunnar Heinsohn esittää openDemocracyssä hämmästyttävän mutta oikealta kuulostavan selityksen sille, mistä taleban saa riveihinsä vihaisia nuoria miehiä :

”In the coming decades, close to 500,000 Afghani males will reach fighting age each year. Almost all of these young men want to prove themselves in the traditional warrior spirit of their homeland. Since 1945, every Afghan father who has retired from the battlefield has left his unfinished fighting to three or four sons. Almost none of these sons can find a legal job, i.e. in opium-free agriculture or within the army and police units financed with western money. But these aid measures continue to provide better food, education, and medical care than ever.”

Siinä luettavaa herroille Lipponen, Väyrynen, Kanerva ja Häkämies, joiden mielestä Suomen on astuttava yhä syvemmälle tuohon suohon.

Maailman huonoimmat itsemurhapommittajat

Brian Glyn Williams kirjoittaa Jamestown Terrorism Monitorissa, että tilastojen perusteella Afganistanin talebaneja voi pitää maailman huonoimpina itsemurhapommittajina. Williams myös tekee havainnon, josta lukisi mielellään lisää ihan populääreistäkin julkaisuista:

”As Pashtuns with a strong code (Pashtunwali) that glorifies acts of martial valor and badal (revenge), the Afghan suicide bombers are more prone to hit ’hard’ military targets than callously obliterate innocent civilians in the Iraqi fashion. On the rare occasions where there have been high casualty bombings of Afghan civilians, they tend to have been carried out by Arab al-Qaeda bombers.”