Aihearkisto: Elokuvat

Suomalaisten suosikkielokuvat: Laine, Kaurismäki ja ne muut

Suomalaisilla on hyvä elokuvamaku. Tämä käy ilmi Hesarin tekemästä lukijakyselystä, johon osallistui runsas 1200 ihmistä. Heidän mielestään kymmenen kaikkien aikojen parasta kotimaista elokuvaa ovat:

  1. Tuntematon sotilas (Laine)
  2. Komisario Palmun erehdys
  3. Kahdeksan surmanluotia
  4. Mies vailla menneisyyttä
  5. Täällä Pohjantähden alla
  6. Jäniksen vuosi
  7. Valkoinen peura
  8. Arvottomat
  9. Kulkurin valssi
  10. Kauas pilvet karkaavat

Huomio kiinnittyy pariin asiaan:

1. Aki Kaurismäki ei vissiin sitten olekaan pelkkä daideellinen toteemipaalu, kuten jotkut kirjoittajat, muun muassa Aamulehden Matti Apunen, mielellään muistavat naljailla.

2. Vuonna 1999 alkaneen kotimaisen elokuvan buumin tehdastuotteista ei kymmenen parhaan joukossa ole ainuttakaan. Nämä jenkkileffaa emuloivat viihdepökäleet eivät siis pärjää samaan aikaan valmistuneille omaperäisille yhteiskuntakuvauksille — eivät ainakaan suomalaisten muistikuvissa.

Mainokset

Hyvän elokuvakriitikon pääsyvaatimukset

Elokuvaopettaja Ronald Bergan on listannut Guardianissa hyvän elokuvakriitikon kriteereitä. Sulopuisto kysyy, täyttääkö kukaan muka tällaisia vaatimuksia:

”[…] the difference between a pan and a dolly shot, a fill and key light, direct and reflected sound, the signified and the signifier, diegetic and non-diegetic music, and how both a tracking shot and depth of field can be ideological.”

Ja:

”They should know their jidai-geki from their gendai-geki, be familiar with the Kuleshov Effect and Truffaut’s ”Une certain tendance du cinéma français”, know what the 180-degree rule is and the meaning of ”suture”.

They should have read Sergei Eisenstein’s The Film Sense and Film Form and the writings of Bela Balasz, André Bazin, Siegfried Kracauer, Roland Barthes, Christian Metz and Serge Daney.

They should have seen Jean-Luc Godard’s Histoire du Cinema, and every film by Carl Dreyer, Robert Bresson, Jean Renoir, Luis Buñuel and Ingmar Bergman, as well as those of Jean-Marie Straub and Danielle Huillet, and at least one by Germaine Dulac, Marcel L’Herbier, Mrinal Sen, Marguerite Duras, Mikio Naruse, Jean Eustache and Stan Brakhage. They should be well versed in Russian constructivism, German expressionism, Italian neo-realism, Cinema Novo, La Nouvelle Vague and the Dziga Vertov group.”

Niin no. Tottahan tämä on kova lista meikäläisten fanipoika- ja fanityttökriitikkojen näkökulmasta, mutta jos kriitikolta edellytetään jotain muutakin kuin Keski-maan kielten approbaturia, ei Berganin kriteereissä pitäisi olla mitään ylitsepääsemätöntä. Ywe Jalander ja Helena Ylänen olisivat pärjänneet varsin hyvin.

Hollywood: takana loistava tulevaisuus

Tänään on se päivä vuodesta, jolloin pitäisi analysoida Oscareita. Jätän väliin ja postaan sen sijasta linkin Neal Gablerin erinomaiseen op-ed-kirjoitukseen, joka ilmestyi eilen Los Angeles Timesissa. Gablerin teesi on tiivistäen se, että suurin uhka elokuvalle on internetin ruokkima narsismi:

”If stars’ lives are superseding movie narratives, audiences are superseding the stars. Who needs Brad Pitt if you can be your own hero on a video game, make your own video on YouTube or feature yourself on Facebook?”

5567, 5568, 5569… ei hitto, otetaas alusta

”Voiko PriceWaterhouseCoopersiin luottaa Oscar-ääntenlaskennassa?” kysyy Slate ja listaa hämäryyksiä firman taustalla. Oma Oscar-kontribuutioni on täällä.

Pojat ei kopioi

Taas tekijänoikeuskärhämä. Tällä kertaa tulilinjalla on Svenskanin Tenna-näytelmä, jonka rakenne on Hesarin mukaan napattu suoraan Boys Don’t Cry -elokuvasta. Kas kun tekijät eivät tulleet ajatelleeksi, että adaptaatioonkin tarvitaan lupa riippumatta siitä, kuinka vapaata riistaa alkuperäinen tositarina on. Veikkaan, että tapauksesta kuullaan vielä. (Edellinen vastaava tapaus oli muistaakseni Hannu Tuomaisen elokuva Menolippu Mombasaan, jota syytettiin jonkun toisen elokuvan kopioinnista. Pahoittelen, että muistikuva on hatara.)

Greengrass Bagdadissa

Aamun Hesari tiesi kertoa, että Paul ”United 93” Greengrass tekee seuraavan Bourne-leffan jälkeen elokuvan Washington Postin Bagdadin-kirjeenvaihtajan Rajiv Chandrasekaranin kirjasta Imperial Life in the Emerald City. Kirja on loistava kuvaus Yhdysvaltojen Irak-operaation siviilihallinnon ensimmäisestä vuodesta. Se on kuitenkin pikemminkin kooste mainioita vinjettimäisiä välähdyksiä kuin selkeä tarina, joten Greengrassilla riittää muokattavaa. Onneksi ei olla Suomessa, muuten voitaisiin pian olla hovioikeudessa…

Louhimies ja Hänninen tappeli…

Näinkin voi käydä, ainakin Suomessa: jos elokuvakäsikirjoittaja on tyytymätön ohjaajan tekemiin muokkauksiin, hän voi hovioikeuden avustuksella pakottaa koko elokuvan pois levityksestä. FS Film joutuu nyt lopettamaan Riisutun miehen esitykset ja vetämään pois dvd:t. Minä en käsitä, miten tällainen päätös on synkassa sananvapauslainsäädännön kanssa, mutta minähän olenkin tyhmä. Enkä ymmärrä sitäkään, miten käsikirjoittajalla voi olla tekijänoikeuskana kynittävänä sen jälkeen, kun hänen tekstiään on muokattu niin paljon, ettei se hänen mukaansa enää ole hänen omansa.

(Update: Kysymys onkin käsikirjoittaja Hännisen ja tuottaja Rädyn kummallisesta sopimuksesta, joka ilmeisesti kielsi käsikirjoituksen muokkaamisen. Oikeudessa on ilmeisesti puitu lähinnä sopimuksen tulkintoja.)