Aihearkisto: Iran

Iran: kuinka kesken on kesken?

Amerikkalaisten tiedustelupalveluiden yhteinen NIE eli kansallinen tiedusteluarvio pudotti viime viikolla pohjan Bushin Iran-uholta. Mutta mitä dokumentissa oikeastaan sanotaan? Onko Iran todella keskeyttänyt ydinaseohjelmansa, ja jos on, kuinka nopeasti se voi käynnistää sen uudelleen? Ylivoimaisesti paras esitys asiasta löytyy ArmsControlWonkin Jeffrey Lewisilta. Lukekaa ja viisastukaa.

Mainokset

Iran: Suomi kutsui suurlähettilään kuultavaksi

Niin sitä pitää.

Vanhanen: miksei mulle kerrottu?

Pääministeri Matti Vanhanen sai tietää suomalaismiesten Iran-seikkailusta vasta tiistaina, vaikka ulkoministeriö oli tiennyt asiasta lauantaista saakka. Eli samaan aikaan, kun suomalaiset pidätettiin, pääministeri vietti pahaa aavistamatta aivan normaalia lauantai-iltaa katselemalla, kuinka hänen naisystävänsä nakkeli vessapaperirullia.

Iran ja Suomi: Pertsa ja Kilu kalaretkellä

Se on jännä tuo Iran. Niin kaukana ja silti niin pelottava. Katsokaa vaikka tämän päivän kansiotsikoita iltapäivälehdissä, noissa loistavissa kansallisissa arvobarometreissä:

”Iran nappasi kolme veneilevää suomalaismiestä.” (Ilta-Sanomat)

”Kolme suomalaista siepattiin kalaretkellä.” (Iltalehti)

Viesti:

Me: hyvä. He: paha.

Vai jäikö jollekin epäselväksi, millainen kuva noiden otsikoiden oli tarkoitus polttaa mielikuvituksemme kalvolle? Autan:

Ext. Aurinkoinen aamu. Suomalaisten soutuvene keinuu Persianlahden leppeillä aalloilla. Pertsa, Kilu ja Masa hörppivät kahvia termoksesta, puhuvat tulevasta kesälomasta ja antavat silmiensä levätä mainingeilla, jotka heijaavat ongenkohoja.

Cut to: Iranilaisen partioveneen komentosilta. Mustaturbaaninen komentaja sähähtää ruokkoamattomalle perämiehelle murteellisella englannilla: ”Saatanan kätyreitä paapuurissa. Harppuunat valmiiksi.”

Iran: bensan hinta nousee

Kolme vuotta jäädytettynä ollut bensan hinta nousee Iranissa 22. toukokuuta, raportoi Financial Times. En haluaisi olla kyyninen, mutta mahtaisiko tällä olla mitään tekemistä sen kanssa, että Iran yllättäen suostuu samaan neuvottelupöytään Yhdysvaltojen kanssa Bagdadissa? Ahmadinejadin ja hänen kansansa rakkaustarina nimittäin loppuu sillä kellonlyömällä, kun tavallisen iranilaisen elämä muuttuu vaikeaksi.

Hyökkäys Iraniin: laivasto aloittaa

Nyt ollaan siis psyykkauksessa jo näin pitkällä: DefenseNews arvioi, mikä aselaji aloittaa Yhdysvaltojen hyökkäyksen Iraniin. Vastaus: laivasto tietysti. (Via DefenseTech.)

Bush-pilkkaa Iranin televisiossa


Olenko väärässä, vai onko tämä ehkä epähauskinta huumoria ikinä?