Bamian

Maaliskuussa 2001 Afganistanin silloinen taleban-hallinto määräsi, että Bamianissa 230 kilometriä Kabulista luoteeseen sijainneet jättimäiset, 1500 vuotta vanhat Buddha-patsaat oli tuhottava, koska islamin opinkappaleiden mukaan mitään muuta kuin Allahia ei tule palvoa.

Työ ei ollut helppo. Kallioon louhitut patsaat kestivät dynamiittia ja tykkitulta lähes kuukauden.

Patsaat olivat olleet Unescon suojelukohde, ja talebanit olivat valtaan noustessaan luvanneet säilyttää ne. Maailma kauhistui tuhoa. Myös islamilaisten maiden järjestö OIC tuomitsi sen. Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat nimittivät tekoa ”raakalaismaiseksi”.

Tapauksella on toinenkin puolensa.

Talebanit olivat toimineet Afganistanin lakien puitteissa ja toteuttaneet uskontonsa määräyksiä. Heidän näkökulmastaan patsaiden tuhoaminen oli juridisesti oikea ja eettisesti välttämätön ratkaisu. Ajatus maailman yhteisestä kulttuuriperinnöstä, jonka vaaliminen saattaa edellyttää tinkimistä myös islamin moraalisista periaatteista, oli heille yhtä vieras kuin uskonnon- tai sananvapaus. Vääräuskoisten jumalkuvathan loukkasivat kaikkia muslimeja.

Vaikka tuhotyön perustelut siis olivat kulttuurinsisäisesti moiteettomat, tälle kuvakriisille ei löytynyt länsimaista ymmärtäjiä.